maanantai 29. elokuuta 2011

Summeeeeer:-) + kysymyksiä

Heipsan!:--)
Viime postauksesta onkin jo kerennyt vierähtää jonkin aikaa, mutta nyt blogi herää jälleen henkiin kun kaikki ovat päässet jo normaalin arjen makuun, niin harjoitusten puolella kuin koulussakin... Meidän pikku Jonna aloitti nyt vihdoin meidän muiden tapaan lukion:-] Roosa ja Viivi valmistautuvat viimeiseen vuoteensa lukiossa ja lukevat tietenkin ahkerasti kirjoituksiin, jotka alkavatkin jo häämöttää tuota pikaa... ounou!!!


Nyt meillä ei oikeastaan ole vielä mitään kummoisia reeni kuulumisia, joten tähän postaukseen laitettiin hieman kesäkuvia ja kerrottiin mitä kukin on kesällä puuhaillut:-) Viime kesä on ollut aivan huippu hyvä!!! Kesä meni tosin aivan liian nopeasti ja vaikka mitä olisi vielä halunnut tehdä:-D


Kesäloma alkoi heti juhlavissa merkeissä nimittäin ylioppilasjuhlissa oli tietenkin kierrettävä:-)



Juulia, Ninni ja Viivi pääsivät samaan konfirmaatioon sillä niiden sisarukset pääsivät samaan aikaan ripille:--)



Osa meistä kävi myös erilaislla festareilla ja keikoilla. KotkaRockissahan me olimme siivoamassa ja halukkaat saivat mennä illalla katsosomaan keikkoja, kaikki tosin eivät jaksaneet lähteä:-) Meripäivillä olimme kaikki katsomassa meripäiväkonserttia ja Roosa kävi kesällä vielä RuisRockissa. Jonna ja Juulia käväisi Pioneerifestivaaleilla ja Viivi kävi katsomassa Rihannaa!!! jossa oli myös Tiia joka sai koskea Rihannan raybaneja;-)


Juhannuksena Viivi ja Roosa olivat saaressa:--D


Grrrrauh;-)


Sonja pääsi lomalla käymään Barcelonassa♥


Juulia lapissa(eläytyneenä sketsihahmoonsa):----D


Meripäivillä Roosa ja Viivi kävivät katsomassa Hunkseja♥


Ninni tarvitsee matkalle aina paljon tavaroita:-D


Kukko, kana vai tipu? ja tipu tuli!!!!



Roma♥



Ruississa voi mm.soittaa ilmakitaraa:-)



Lapissa olleet reippaat ohjaajat:-]



Ninni ja Viivi pääs käymään kesällä Roomassa♥



Tietenkin välillä pitää myös leikkiä;-)



OMG me saatiin teltta pystyyn!!!



Juulia matkusti kesällä Amsterdamiin♥



Ahh,italialainen jäätelö♥



Tiia tykkää matkustaa paksissa...;-D

Olemme nyt siis päättäneet tehdä teidän toiveestanne uuden kyselypostauksen ja nyt onkin teidän vuoro ja TE saatte esittää meille kysymyksiä:-) vastataan niihin sitten erillisessä postauksessa ja toivotaankin,että kysymyksiä tulisi sen verran että saataisiin uusi postaus aikaiseksi:-)


Aikaa kysymysten esittämiseen on viikko!!!

maanantai 15. elokuuta 2011

Lapland:--)

Jupa ja Nipa viettivät viime viikon Lapissa apuohjaajina Kirin järjestämällä leirillä. Tässä tuliskin nyt erittäin kuvarikas postaus sieltä. Leirillä oli superkivaa ja siellä pohjoisessa ois voinut olla vaikka muutaman päivän pidempäänkin vielä;-)



Kotkan Kiri ja Lapin Kaira yhdessä omistaa siis tontin Inarijärven rannalta Ivalossa. Sinne on rakennettu sitten paritaloja ja päärakennus jossa on tietty sauna ja tietysti sieltä löytyy myös mukava huussirakennus jossa on kivoja kahden "vessareiän" vessoja:-D Mökeillä ei ole sähköä eikä vesijohtoa, mutta hyvin siellä pärjää kuitenkin. Kiri on järjestänyt jo neljänä kesänä meille jumppareille tällaisen leirin sinne ja Zaffuistakin kaikki muut, paitsi Sonja, on siellä viettäneet kesäänsä viime vuosina. Juulia ja Ninni on niin ihastuneita siihen erätunnelmaan, että ne on olleet siellä joka vuosi. Pari ekaa kertaa oltiin silloisen Penelope-joukkueen kanssa ja viime-ja tänävuonna oltiin apuohjaajina siellä. Tänä vuonna tosin saatiin mukaan houkuteltua myös Siiri♥ Hypnoksesta!!! Leirillä oli 15 tyttöä+me3 Helios, Fortuna ja Pegasos joukkueista sekä tietysti kaikki muut aikuiset.





Matka strattasi Kotkasta perjantaina 5.8 kello 18 aikoihin. Tiedossa oli noin 15 tuntia puuduttavaa bussissa istumista ja matkalla tietysti oli myös vähän pidempiä taukoja milloin ehti ostaa jotain syötävää...Siinähän se matka sitten meni rattoisasti jutellen, korttia pelaillen ja tietysti nukkuen:-)


Kello 8 aikaan aamulla saavuttiin Ivaloon, jossa mentiin kauppaan täydentämään eväs(herkku)varastot ja tietysti ostettiin kaikki ruuat mitä tarvittaisiin viikon aikana. Sieltä matka jatkui kivaa hiekkatietä pitkin kohti venesatamaa. Bussi parkkiin ja laukut paattiin joka vei ne meidän onneksi suoraan mökille!!! Nimittäin seuraavaksi vuorossa oli 2 kilometrin kävelymatka pitkospuita/metikköä pitkin mökeille. Tällä matkalla saappaat oli tosiaan tarpeen, koska sateen takia matkalla oli muutama mutakuoppa:-) Kun päästiin mökeille laitettiin tavarat paikoilleen, tulet takkaan ja sitten olikin aika ottaa vähän lepiä


Eka päivä meni siinä semmoisessa yleisessä säätämisessä ja univajeessa, koska bussin mukava penkki ei tarjonnut mitään a-luokan nukkumapaikkaa...Ja koska oltiin apuohjaajia, niin meidän tehtävä oli pitää lapsosille leiriolympialaisia ja muuta ohjelmaa. Näin ollen pidettiinkin muutamia tutustumisleikkejä ja muuta kivaa. Meidän homma oli myös sytytellä muiden kämppien takkoja, ja tää homma piti meitä aina välillä aika kiireisinä;-)


Joka ilta oli tietysti sauna ja nuotiolla paistettiin lettuja ja makkaraa! Järven vesi oli 15 asteen luokkaa, eli hyytävää, mutta ei se meidän menoa haitannut vaan urheasti mm. pestiin hiukset useampaan kertaan järvessä!!!


Sunnuntaina vuorossa oli pieni metsäretki kuskimme Kanen johdolla. Päädyttiin sellaiselle kukkulalle, jossa sitten annettiin pieni tehtävä ja yritettiin kerätä myös mustikoita tosin melko huonolla menestyksellä! Päivällä oli tietysti myös vuorossa leiriolympialaiset. Tänä vuonna oltiin suunniteltu joka päivälle oma teema ja sen mukaisia tehtäviä. Olympialaisissa nähtiinkin vaikka mitä roikkuvien nakkien syönnistä harry potter luutarataan asti:-)


Saatiin myös välillä hoitaa lettujen paistoa ja saunan lämmitystä:-)


Ja huomioikaa kiharat, joka ilta/yö Elle teki meille(ja kaikille muille) sen taikasormilla lettejä kun mentiin Peksujen mökkiin hengailemaan;-) Ja koska tänä vuonna siellä oli erittäin paljon hiiriä ja sopuleita, koettiin kauhun hetkiä kun Nipa ja Sirpe olivat varmoja, että huoneessamme oli hiiri!!!


Tiistaina saatiin hieman maisemanvaihdosta, kun suunnattiin kaikki retkelle Siida museoon ja Karhunpesäkivelle. Tietysti käytiin myös kaupassa täydentämässä ruokavarastot, jotta rajaton syöminen voisi jatkua vielä loppuviikon...


Loppuviikko jatkui samaan linjaan, eli nukuttiin, syötiin ja saunottiin. Viimeisenä iltana on aina suuri leirinuotio, jossa kaikki joukkueet esittävät jonkun esityksen. Näin ollen myös me kasattiin kokoon "hyvin" harjoiteltu sketsi:-D


Ja Siiri ei saanut sitä kamelia, mutta kyllä mutaman aasin...


Esitykset oli kaikilla loistavia, ja naurettiinkin siellä vatsalihakset kipeinä niille jutuille. Sen jälkeen oli aika jakaa kaikenlaisia palkintoja joita me oltiin valittu. Ja tietysti olympialaisten voittaja joka oli Team Tarzan!!!


Kotiinlähtö koitti perjantaina aamulla. Ensimmäisenä etappina oli Kaunispää tunturi, jossa tietysti syötiin paikan kuuluisat munkit!!!


Uljas ajokkimme Kirin Bussi♥


Sieltä matka jatkui kohti Rovaniemeä, jossa käytiin Santa Parkissa. Siellä kierreltiin, katsottiin esitys ja käytiin tietysti joulupukin luona:-)


Tietysti piti käydä myös suorittamassa tonttukoulun lyhyt oppimäärä


ja ottaa kuva herra tontun kanssa!!!




Käytiin vielä syömässä Rovaniemellä ja sen jälkeen sama puuduttama bussimatka takaisin kotiin. Matkalla pelailtiin erilaisia pelejä ja tietysti kisattiin meidän pitämissä musiikkivisoissa. Aamulla joskus vähän 5 jälkeen oltiin takaisin Kotkassa ja päästiin koteihin nukkumaan. Oli kyllä ihana viikko ja siellä saikin hyvin akut ladattua tulevaan kouluvuoteen joka täällä Kotkassa alkaa huomenna. Kiitos vielä kaikille jotka oli mukana leirillä, ens kesänä sitten uudestaan!!:-) P.S Aino muista hoitaa se rasitusvamma kuntoon;-)