tiistai 30. marraskuuta 2010

Kilpasarjojen mestaruuskilpailut♥

Lähdettiin matkaan lauantaina suoraan harjoituksista. Mukaamme lähti myös Fortuna ja Hypnos. Bussimatkalle käytimme matkan viisasti ja luimme kokeisiin!:) Saavuttuamme Jysväskylään, lähdimme syömään Rossoon, ja maittavan ruokailun jälkeen lähdimme nukkumaan:)

Aamulla sitten heräiltiin ja lähdettiin kohti kisapaikkaa. Harkka oli hieman hutera, joten korjattiin virheet:)

Sitten voitiinkiin laittaa meikit ja kaikki kuntoon hyvissä ajoin, ja sen jälkeen lähdettiin syömään erittäin pippurista broilerikiusausta:D ja herkullista hedelmärahkaa!♥ nam!












Seurailtiin vähän kisoja, ja sitten pitikin lähteä jo lämppäämään! Suoritus oli melkoinen katastrofi:D! Tiputuksia tuli ennätykselliset viisi kappaletta, ja tasapainovirheitä oli myöskin monia! Kun kuulimme, että sijoituttiin kisassa kolmansiksi oltiin ihan ihmeissämme ja superonnellisia! Onnittelut vielä Hiutaleille ja Nefrit Exealle!!:)

lauantai 13. marraskuuta 2010

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Aluekisat:-D!!


Bussi starttasi aamulla kahdeksan aikoihin kohti Helsinkiä Töölön kisahalliin päin. Matkalla laitettiin kaikille tukat hyvin ja Viivin pukua yritettiin vielä ommella:-) Kun päästiin perille alettiin oikeastaan heti lämppäämään harkkasuoritusta varten. Harkkasuoritus meni ihan ok hyvin. Ei tullut mitään suurempia virheitä, mutta oli aika paljon eriaikaisuutta ja ilmeitä ei oikein näkynyt.

Harkan jälkeen alettiin meikkaamaan ja Saila kävi ompelemaan Viivin pukua:-) Puku saatiin valmiiksi aivan viimehetkellä, onneksi! Sitten lähdettiin esittelymarssiin ja sen jälkeen vielä viimeisteltiin meikit kaikille kuntoon.

Aloitimme oikeastaan heti sen jälkeen kisalämpän. Kävimme aina välillä kannustamassa muita joukkueita ja tulimme sitten takaisin lämppäämään. Yhtäkkiä olimmekin jo keskittymistilassa ja sitten jo menossa matolle. Tunnelma matolle mennessä oli tosi hyvä, kiitos siitä kaikille meitä kannustaneille:-)!! Ohjelma meni normaaleiden harkkasuoritusten tapaan. Ohjelmassa oli jonkun verran eri aikaisuutta ja pudotuksiakin tuli yksi. Saimme kuitenkiin ilmeet ja eläytymisen paremmaksi kuin harkassa:-D Menimme katsomoon kuuntelemaan pisteitä ja katsomaan vielä muiden ohjelmia.



Pisteet jäivät teknisten osalta aika harmittavan alas, mutta harjoitellaan kovasti ja toivotaan sen ensi kisoissa sitten näkyvän:-) Yhteensä saimme pisteitä siis 20.15. ja pisteet oikeuttivat kultamitalliin. Toiseksi tuli siis Diosa ja kolmanneksi Helmet:-D Onnea molemmille!

Kun olimme kuulleet  pisteet ja olimme kannustaneet Helmet lähdimme syömään. Olimme juuri istuneet pöytään ja alkaneet syömään meille soitettiin, että meillä olisi jo kiire palkintojenjakoon. Siinä sitten jokainen yritti syödä nopsakkaan ja sitten vain juostiin takaisin kisapaikalle ja vetästiin äkkiä puvut päälle ja siitä suoraan palkintojenjakoon:-)



Palkintojenjaon jälkeen räpsittiin hieman kuvia:-)

Sen jälkeen puettiin päälle ja mentiin katselemaan ja kannustamaan muita joukkueita:-D Ja nähtiinkin tosi hienoja ohjelmia ja oli mahtavaa kun kisoissa oli mestaruussarjankin joukkueita niin pääsi näkemään niitäkin ohjelmia. 
Onnea kaikille mitalisteille:-)