sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Aluekisat:-D!!


Bussi starttasi aamulla kahdeksan aikoihin kohti Helsinkiä Töölön kisahalliin päin. Matkalla laitettiin kaikille tukat hyvin ja Viivin pukua yritettiin vielä ommella:-) Kun päästiin perille alettiin oikeastaan heti lämppäämään harkkasuoritusta varten. Harkkasuoritus meni ihan ok hyvin. Ei tullut mitään suurempia virheitä, mutta oli aika paljon eriaikaisuutta ja ilmeitä ei oikein näkynyt.

Harkan jälkeen alettiin meikkaamaan ja Saila kävi ompelemaan Viivin pukua:-) Puku saatiin valmiiksi aivan viimehetkellä, onneksi! Sitten lähdettiin esittelymarssiin ja sen jälkeen vielä viimeisteltiin meikit kaikille kuntoon.

Aloitimme oikeastaan heti sen jälkeen kisalämpän. Kävimme aina välillä kannustamassa muita joukkueita ja tulimme sitten takaisin lämppäämään. Yhtäkkiä olimmekin jo keskittymistilassa ja sitten jo menossa matolle. Tunnelma matolle mennessä oli tosi hyvä, kiitos siitä kaikille meitä kannustaneille:-)!! Ohjelma meni normaaleiden harkkasuoritusten tapaan. Ohjelmassa oli jonkun verran eri aikaisuutta ja pudotuksiakin tuli yksi. Saimme kuitenkiin ilmeet ja eläytymisen paremmaksi kuin harkassa:-D Menimme katsomoon kuuntelemaan pisteitä ja katsomaan vielä muiden ohjelmia.



Pisteet jäivät teknisten osalta aika harmittavan alas, mutta harjoitellaan kovasti ja toivotaan sen ensi kisoissa sitten näkyvän:-) Yhteensä saimme pisteitä siis 20.15. ja pisteet oikeuttivat kultamitalliin. Toiseksi tuli siis Diosa ja kolmanneksi Helmet:-D Onnea molemmille!

Kun olimme kuulleet  pisteet ja olimme kannustaneet Helmet lähdimme syömään. Olimme juuri istuneet pöytään ja alkaneet syömään meille soitettiin, että meillä olisi jo kiire palkintojenjakoon. Siinä sitten jokainen yritti syödä nopsakkaan ja sitten vain juostiin takaisin kisapaikalle ja vetästiin äkkiä puvut päälle ja siitä suoraan palkintojenjakoon:-)



Palkintojenjaon jälkeen räpsittiin hieman kuvia:-)

Sen jälkeen puettiin päälle ja mentiin katselemaan ja kannustamaan muita joukkueita:-D Ja nähtiinkin tosi hienoja ohjelmia ja oli mahtavaa kun kisoissa oli mestaruussarjankin joukkueita niin pääsi näkemään niitäkin ohjelmia. 
Onnea kaikille mitalisteille:-)


14 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Moi! Onnee hyvästä suorituksesta!!! Noi teidän Zafer-kassit on ihan tosi ihanat, katoin jo siel kisois <33 Missä ootte muuten teettäny ne? :-)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitti ♥ Zafer-kassit on on tilattu jostaa netti kaupasta. En muista sen paikan nimee mut joku sellanen paikka missä saa itte keksii painatukset, sieltä saa tilattua kaikkii muitakii tavaroita jotain paitoja ja sellasia:-D

Anonyymi kirjoitti...

ketkä on teistä teiän pahimmat vastukset nyt syksyllä mestiksissä? entä ens keväänä 16-18-sarjas?

Anonyymi kirjoitti...

pyritään tällä kaudella siihen, että kisoissa tulisi hyviä suorituksia, ja katotaan sitten mihin se riittää:)

Anonyymi kirjoitti...

aivan ihanat puvut!☺♥

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi: Kiitos paljon=)!!

Anonyymi kirjoitti...

kuka teillä on kisoissa kannustamassa ja millä kannustatte meinas mellä kuulo vissiiin:-D MUT IHAN MAHTAVAA<3!

Anonyymi kirjoitti...

kisoissa meitä on kannustamassa ainakin oman seuran joukkueet, joita tuolla aluekisoissa oli aika paljon, eli lähti oikeen kunnolla ääntä!;) ja siellä tais muutamalla olla joku torvi mukana...

Anonyymi kirjoitti...

Onko kaksi tytöistä siskoksia, ku näyttää nii samalt? :D

Anonyymi kirjoitti...

joo, viivi ja ninni on siskoksia :D

Anonyymi kirjoitti...

haha :D oon miettiny sitä kauan!! kumpi on vanhempi ja kuinka paljon ikäeroa on?

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi: Viivi on -93 ja Ninni -94:-D

Anonyymi kirjoitti...

voooi tää postaus on aina yhtä hellyyttävän näkönen:-)

Anonyymi kirjoitti...

♥♥♥