keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Valmentajat+Roosa♥

Tässä luvattu postaus valmentajista ja uudesta jumpparista:)

Päävalmentajana toimii Minna:)

Minna on siis Ninnin ja Viivin äiti. Valmennus vuosia on kertynyt jo monen eri joukkueen kanssa ja parhaita saavutuksia on mm. Suomen mestaruuden valmentaminen. Harkoissa Minna on aika vaativa ja tuloksia on tultava että hän pysyy tyytyväisenä. Minna ymmärtää kuitenkin hyvää huumoria joten hyvää settiä lentää koko ajan!:D
Parhaimpana muistona nousee esiin se kun Minna päätti alkaa sanoa ääneen ohjelman aikana suorituspisteitä. Aloitettiin siis 12 pisteestä ja aina virheen sattuessa pisteet laskivat, siinä noin 7 pisteen kohdalla oli jo vaikeaa olla nauramatta, kun pisteet vain jatkoivat laskuaan:D

apuvalmentajat Satu ja Sari:)

Satu on Jonnan äiti ja Sari on Juulian äiti. Satu ja Sari pitävät meille aina maanataisin kuntopiirin tai pallojumpan, jotta keskivartalon lihakset parantuisivat. Satu on ammatiltaan kampaaja , joten kun Satu on kisoissa mukana niin saadaan aina hiukset hyvin:)  Sari on fysioterapeutti ja hän hoiteleekin välillä kipeytyneitä paikkoja.
Parhaimpina muistoina Sarista on  aina kun Sari on kuvannut meidän ohjelman kisoissa, niin kamera ei ole pysysnyt ihan vakaasti kädessä, vaan se on tärissyt aikalailla ja ohjelman videoltakatsominen on ollut välillä vähän haastavaa:)
Parhaimpina muistoina Satusta on kun aina viimehetkellä ennen lavalle menoa, Satu on halunnut ottaa muutamat kuvat:) ja kun Satu päätti laittaa meille hienon lilan hiuskoristeen, joka aiheutti pieniä erimielisyyksiä.

Apuvalmentaja Ti-ia:)

Tiia on Jumppailut Minnan valmenuksessa ja lopetti jummpaamisen pari vuotta sitten, ja päätyi lopulta valmentamaan meitä.  Tiian iloisuus saa meidät aina hyvälle tuulelle, mutta tarvittaessa Tiia osaa myös pitää kuria:)
parhaina muistoina tulee mieleen Tiian tavutusongelmat, ja se kun Tiia tuli ensimmäisiin harjoituksiin myöhässä!:)

                                               Zafer ja valmennustiimi ( Tiia ja Roosa puttuu)

uusi Jumppari ROOSA♥

Roosa aloitti jumppailun ihan pienenä kotkan kisailijoista, sitten vähän vanhempana hän siirtyi Kiriin ja Viivin ja Sonjan kanssa samaan joukkueeseen Artemikseen. Sitten Artemis ja Proxima yhdistyivät ja Roosa päätyi Promiseen. Siellä Roosa olikin loppuun asti ja Promisen lopetettua Roosa piti nyt syksyn taukoa ja aloitti Heliosten valmennuksen. Ja nyt meidän iloksemme Roosa päätti tulla Zaferiin!♥

37 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

hahah nauroin koko postauksen ajan ihan hulluna!:--D tää oli ihana!<3

Anonyymi kirjoitti...

JES VIHDOIN TEITTE TÄN♥ toi oli ihan sika hyvät no kertomuksen valkuist just toi et minna alkaa laskee suorituspisteit:'DD voi hitto:DD ja roosan kuva!! ihana♥

Anonyymi kirjoitti...

ihana postaus!♥ Onks Minna valmentanut myös jonkin muun suomen mestaruuden(jos on niin millon ja mikä joukkue, ja kenen kanssa vai yksin?:D) vai tarkottaaks se tot teijän suomen mestaruutta? ;)

Anonyymi kirjoitti...

Kiva kun tykkäätte:)

Ja minna valmensi siis ihan oikean suomenmestaruuden tiinan kanssa vuosina 1995 Naisten sarjassa,1994 16-18 sarjassa, myö voitettiin siis kilpasarjojen mestaruus, ei suomen mestaruutta:)

Anonyymi kirjoitti...

Tost yhest kuvast puuttuu myös Saara ;))

Anonyymi kirjoitti...

^ööö,lol ei saara oo zaferis??

Anonyymi kirjoitti...

voooi ihana postaus=)=)

Anonyymi kirjoitti...

Minkä ikäset "valkut" kyseessä? :)

Anonyymi kirjoitti...

voi hitto ootan teijän ohjelmaa niin paljo mietin tyylii koko aika vaa et onks se joku raju vai hempee vaik tiiän että te ette kerro mitäää:'DD mut anyway ootte ihanimpii 4ever:)♥

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos!:)
Ja joo siis Saara ei enää jumppaa meidän joukkueessa :)
Valmentajat on siinä vähän yli 40 paitsi Tiia on 20 :-)

Anonyymi kirjoitti...

Ihana postaus!<3 Voisitteko tehä postauksen teiädn harkoista joskus? :D

Anonyymi kirjoitti...

*teidän

Anonyymi kirjoitti...

Juu voidaan tehdä kun harkat alkaa:)

Anonyymi kirjoitti...

teijä joukkueel o aika hyvä joukkuehenki ni voitteks antaa jotai vinkkei ku mei joukkueel ei o kovin hyvä...kiitän jo etukätee=)

Anonyymi kirjoitti...

no sitä voi olla vähän hankala selittää, mutta meiän hyvä joukkuehenki johtuu varmaankin pitkälti siitä että suurin osa meistä on samassa koulussa ja nähdään toisiamme tosi paljon harkkojen ulkopuolellakin:-) ja ollaan kaikki jumpattu kirissä jo pitkään ja tunnettu toisemme muutenkin tosi kauan:-D kannattaa siis nähdä joukkuekavereita harjoitusten ulkopuolellakin niin oppii tuntemaan toisen paremmin ja tietää muitakin juttuja kuin vain jumppajuttuja:-)

Anonyymi kirjoitti...

Voisitteko joskus tehä semmosen postauksen minne ihmiset vois kirjottaa kaikkii kysymyksii sit te vastaisitte niihin sillee:): ja ne kysymykset ois tyylii jotaa et mikä on teijän lempikisapaikka? ja kellä on teijän joukkueen notkein selkä? ja kuka on aina ihan paniikis kisois? ois just hauska mun mielest:-DD sillee et ne kysymykset liittyis voimisteluu kuitenkii:)::)

Anonyymi kirjoitti...

^hehe toi ois just kiva:) vähä samaa tyylii ku aiak monis muotiblogeis:_) ps.ihana postaus;);)♥

Anonyymi kirjoitti...

JOOOO, TOI KYSELYPOSTAUS OLI HYVÄ IDEA!! :D

Esim. niin ku sillee, et tekisitte ensin sellasenn postauksen, johon saa lähettää kysymyksiä ja olis esim. 4 päivää aikaa kysellä, ja sit ku 4 päivää ois menny umpee, ni kopsaisitte ne kysymykset edellisen postauksen kommenttiboksista siihen uuteen postaukseen (ei kommenttiboksiin ;D) ja vastaisitte :)) Joo en oo mikää maailman paras selittäjä mut ehkä tost tekstist jotain ymmärtää, vai? :D

Anonyymi kirjoitti...

Ku luin teidän edellisiä postauksia ni siel luki et Jonna ei pytynyt tekemään selän takia ni onko selkä jo treenikunnossa?:):)

Anonyymi kirjoitti...

Joo toi kysely postaus on ihan hyvä idea, että voidaan vaikka tehdäkkin sellainen=)Jonnan selkä ei oo vielä ihan kunnossa, mutta toivotaan että se paranisi mahdollisimman nopeasti:)

Anonyymi kirjoitti...

kisaatteks te nyt kevääl 16-18 vuotiaitten sarjas vai viel 14-16 ? :)

Anonyymi kirjoitti...

Kisataan 16-18 sarjassa ;)

Anonyymi kirjoitti...

onnee kisoihin ja tsemppii harkkoihin♥♥♥♥♥♥♥ootte mun lempparijoukkue♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥!

Anonyymi kirjoitti...

Anonyymi: Haha kiitos paljooon!!:-)

Anonyymi kirjoitti...

olalalalaaa gyus i love you♥ you are best team ever!

Anonyymi kirjoitti...

heeeeei koska se kyselypostau tuleeee;););)

Anonyymi kirjoitti...

ootte tytöt tosi taitavia ja ihania♥

Anonyymi kirjoitti...

kiiitoksia kaikille, ja kyselypostaus tulee tänä perjantaina, ja samalla laitetaan se postaus jossa kerrotaan harkoista:)

Anonyymi kirjoitti...

ihanaaa ku tulee niin paljo postauksiii ! <3<3<3 tsemmpppi teille keväääsee!

Anonyymi kirjoitti...

Eilen piti tulla se harkkapostaus...(;

Anonyymi kirjoitti...

anonyymi: yritellään aina päivitellä kun on jotain "järkevää" asiaa, ja kiva että tykkäät:)

anonyymi: ollaan ainakin tarkoitettu että se tulee tänään:) ja tehdään se vasta harkkojen jälkeen, ni joskus illalla tulee:)

Anonyymi kirjoitti...

Hmm Zafer,kivaa lukee teidän blogia ku oon myöskin Kotkan Kirissä mutta nuoremmissa! ;D

Anonyymi kirjoitti...

kiva kuulla!:)

Anonyymi kirjoitti...

Aww,Zafer on niin ihana joukkue,ja oon toi sama joka sano et oon kotkan kirissä mutta nuoremmissa ja toki se joukkue alkaa H:lla,voitte siitä arvata! :D

Anonyymi kirjoitti...

hih:) ja kiiiitti♥

Anonyymi kirjoitti...

Olkaa hyvät! ;) <33

Anonyymi kirjoitti...

Haha nyt kommentoin mut nää kuvat ei näy mulla enää :( Ois ihan kiva lukee näitä postauksii mut eihän niissä oo ideaa, koska kuvat ei näy :C