maanantai 15. elokuuta 2011

Lapland:--)

Jupa ja Nipa viettivät viime viikon Lapissa apuohjaajina Kirin järjestämällä leirillä. Tässä tuliskin nyt erittäin kuvarikas postaus sieltä. Leirillä oli superkivaa ja siellä pohjoisessa ois voinut olla vaikka muutaman päivän pidempäänkin vielä;-)



Kotkan Kiri ja Lapin Kaira yhdessä omistaa siis tontin Inarijärven rannalta Ivalossa. Sinne on rakennettu sitten paritaloja ja päärakennus jossa on tietty sauna ja tietysti sieltä löytyy myös mukava huussirakennus jossa on kivoja kahden "vessareiän" vessoja:-D Mökeillä ei ole sähköä eikä vesijohtoa, mutta hyvin siellä pärjää kuitenkin. Kiri on järjestänyt jo neljänä kesänä meille jumppareille tällaisen leirin sinne ja Zaffuistakin kaikki muut, paitsi Sonja, on siellä viettäneet kesäänsä viime vuosina. Juulia ja Ninni on niin ihastuneita siihen erätunnelmaan, että ne on olleet siellä joka vuosi. Pari ekaa kertaa oltiin silloisen Penelope-joukkueen kanssa ja viime-ja tänävuonna oltiin apuohjaajina siellä. Tänä vuonna tosin saatiin mukaan houkuteltua myös Siiri♥ Hypnoksesta!!! Leirillä oli 15 tyttöä+me3 Helios, Fortuna ja Pegasos joukkueista sekä tietysti kaikki muut aikuiset.





Matka strattasi Kotkasta perjantaina 5.8 kello 18 aikoihin. Tiedossa oli noin 15 tuntia puuduttavaa bussissa istumista ja matkalla tietysti oli myös vähän pidempiä taukoja milloin ehti ostaa jotain syötävää...Siinähän se matka sitten meni rattoisasti jutellen, korttia pelaillen ja tietysti nukkuen:-)


Kello 8 aikaan aamulla saavuttiin Ivaloon, jossa mentiin kauppaan täydentämään eväs(herkku)varastot ja tietysti ostettiin kaikki ruuat mitä tarvittaisiin viikon aikana. Sieltä matka jatkui kivaa hiekkatietä pitkin kohti venesatamaa. Bussi parkkiin ja laukut paattiin joka vei ne meidän onneksi suoraan mökille!!! Nimittäin seuraavaksi vuorossa oli 2 kilometrin kävelymatka pitkospuita/metikköä pitkin mökeille. Tällä matkalla saappaat oli tosiaan tarpeen, koska sateen takia matkalla oli muutama mutakuoppa:-) Kun päästiin mökeille laitettiin tavarat paikoilleen, tulet takkaan ja sitten olikin aika ottaa vähän lepiä


Eka päivä meni siinä semmoisessa yleisessä säätämisessä ja univajeessa, koska bussin mukava penkki ei tarjonnut mitään a-luokan nukkumapaikkaa...Ja koska oltiin apuohjaajia, niin meidän tehtävä oli pitää lapsosille leiriolympialaisia ja muuta ohjelmaa. Näin ollen pidettiinkin muutamia tutustumisleikkejä ja muuta kivaa. Meidän homma oli myös sytytellä muiden kämppien takkoja, ja tää homma piti meitä aina välillä aika kiireisinä;-)


Joka ilta oli tietysti sauna ja nuotiolla paistettiin lettuja ja makkaraa! Järven vesi oli 15 asteen luokkaa, eli hyytävää, mutta ei se meidän menoa haitannut vaan urheasti mm. pestiin hiukset useampaan kertaan järvessä!!!


Sunnuntaina vuorossa oli pieni metsäretki kuskimme Kanen johdolla. Päädyttiin sellaiselle kukkulalle, jossa sitten annettiin pieni tehtävä ja yritettiin kerätä myös mustikoita tosin melko huonolla menestyksellä! Päivällä oli tietysti myös vuorossa leiriolympialaiset. Tänä vuonna oltiin suunniteltu joka päivälle oma teema ja sen mukaisia tehtäviä. Olympialaisissa nähtiinkin vaikka mitä roikkuvien nakkien syönnistä harry potter luutarataan asti:-)


Saatiin myös välillä hoitaa lettujen paistoa ja saunan lämmitystä:-)


Ja huomioikaa kiharat, joka ilta/yö Elle teki meille(ja kaikille muille) sen taikasormilla lettejä kun mentiin Peksujen mökkiin hengailemaan;-) Ja koska tänä vuonna siellä oli erittäin paljon hiiriä ja sopuleita, koettiin kauhun hetkiä kun Nipa ja Sirpe olivat varmoja, että huoneessamme oli hiiri!!!


Tiistaina saatiin hieman maisemanvaihdosta, kun suunnattiin kaikki retkelle Siida museoon ja Karhunpesäkivelle. Tietysti käytiin myös kaupassa täydentämässä ruokavarastot, jotta rajaton syöminen voisi jatkua vielä loppuviikon...


Loppuviikko jatkui samaan linjaan, eli nukuttiin, syötiin ja saunottiin. Viimeisenä iltana on aina suuri leirinuotio, jossa kaikki joukkueet esittävät jonkun esityksen. Näin ollen myös me kasattiin kokoon "hyvin" harjoiteltu sketsi:-D


Ja Siiri ei saanut sitä kamelia, mutta kyllä mutaman aasin...


Esitykset oli kaikilla loistavia, ja naurettiinkin siellä vatsalihakset kipeinä niille jutuille. Sen jälkeen oli aika jakaa kaikenlaisia palkintoja joita me oltiin valittu. Ja tietysti olympialaisten voittaja joka oli Team Tarzan!!!


Kotiinlähtö koitti perjantaina aamulla. Ensimmäisenä etappina oli Kaunispää tunturi, jossa tietysti syötiin paikan kuuluisat munkit!!!


Uljas ajokkimme Kirin Bussi♥


Sieltä matka jatkui kohti Rovaniemeä, jossa käytiin Santa Parkissa. Siellä kierreltiin, katsottiin esitys ja käytiin tietysti joulupukin luona:-)


Tietysti piti käydä myös suorittamassa tonttukoulun lyhyt oppimäärä


ja ottaa kuva herra tontun kanssa!!!




Käytiin vielä syömässä Rovaniemellä ja sen jälkeen sama puuduttama bussimatka takaisin kotiin. Matkalla pelailtiin erilaisia pelejä ja tietysti kisattiin meidän pitämissä musiikkivisoissa. Aamulla joskus vähän 5 jälkeen oltiin takaisin Kotkassa ja päästiin koteihin nukkumaan. Oli kyllä ihana viikko ja siellä saikin hyvin akut ladattua tulevaan kouluvuoteen joka täällä Kotkassa alkaa huomenna. Kiitos vielä kaikille jotka oli mukana leirillä, ens kesänä sitten uudestaan!!:-) P.S Aino muista hoitaa se rasitusvamma kuntoon;-)


36 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

söpöö hei tytöt;;)<3 miks ei oo kuvaa meijän bieber luolast;;)
t.tuulii

Anonyymi kirjoitti...

Se mun rasitusvamma on jo paranemaan päin ;DDD



t: aino

Anonyymi kirjoitti...

ihan postaus näin kesäloppuuun=) näyttää ainaki kivalta reissulta:)

Anonyymi kirjoitti...

voiku näyttää kivalta, varmasti ollu ihan mahti viikko! kuka on toi lihaskimppu? :D

Anonyymi kirjoitti...

Hahaha nauroin niin tolle mun ekalle kuvalle x) Tänää olin Ainonkaa koulus ni kyllä se silti pysty kävelemään vaikka ei ihan kaikki paikat ookkaan kunnossa ;D Ulospäin ei nää ongelmat aina vaan näy XD
Ihana leiri oli, ens vuonna varmast uusiks♥

~Juuli :p

Anonyymi kirjoitti...

Kerrankii Kirin bussi näyttää tosi hienolta :D

Anonyymi kirjoitti...

hehehee:--DD se lihaskimppu olen minä;) ja leirillä ole kyllä ihan sika mahtavaaaaa!! ens vuonna uusiks<3<3


t: fortuna-joukkueen sonja:--))

Anonyymi kirjoitti...

Hyviä kuvia...

Zafer kirjoitti...

Kiva että ootte tykäänet postauksesta :-) Ja tietty ens vuonna uudestaan!♥

Anonyymi kirjoitti...

♥__♥ Lappi on ihana :D

Anonyymi kirjoitti...

OMG sori ku hehkutan, mut miten voit ninni olla niin tajuttoman söpö tossa kuvassa, missä sulla on kukkanen!:) oot oikeest niiin söpö♥

Anonyymi kirjoitti...

^^

Anonyymi kirjoitti...

ihanii ootte♥ ihan postaus!!! voiku meilläki olis koko seuran yhteisiä leirejä ni tulis lisää seurahenkee...:)

Anonyymi kirjoitti...

voitteko tehä uudestaan kyselypostauksen jossaa vaiheesssa taas:)??

Anonyymi kirjoitti...

ahh tää teijän blogi ja kuvat on jotain niiin parasta♥

LOVE YOU GUYS;)

Anonyymi kirjoitti...

Kuka tos 3. kuvas on ? :D


Tää oli tosi hauska postaus ! :-D

Zafer kirjoitti...

Joo toi lapinleiri on sen takia just kiva, kun siellä on porukkaa seuran eri joukkueista ja siellä tulee juteltua muustakin kuin vain jumpasta!:-) nyt tuntee ihmisiä muutenkin kuin vain että "hei toihan on meiän seurassa":-DD

ja voidaan varmaan sellanen kyselypostaus tehdä joskus syksyllä,jos teillä kerran on jotain kysyttävää?:-D

Anonyymi kirjoitti...

ku teiän valmntajanhan nimi on tiia pukki? ni onks teemu pukki sille jotaa sukuu, ku seki tulee vissii sielt kotkasta?

Zafer kirjoitti...

kolmos kuvassa on Tuuli! Ja joo Teemu Pukkki on Tiian kaksoisveli :-)

Anonyymi kirjoitti...

MITÄO!? oikeesti tiian on teemun sisko! vähän hienooo!!!!:DD Tiia sano sille et sil on ihanat hiukset!<3<3

Anonyymi kirjoitti...

joojooo tehkää kysymuspostaus mulla on ainakin paaaljon kysyttävää!

Jazzu kirjoitti...

Haha, toi oli hyvä mis oli tekorinnat :DD vai oliko >D

Anonyymi kirjoitti...

Olioli tekotissit x)

Zafer kirjoitti...

Tiia on välittänyt terveiset:-D

ja kai se kysymyspostaus pitää sitten tehdä jossain vaiheessa:-)

Anonyymi kirjoitti...

OOOHOOHO OMG ONKS TIIA TEEMU PUKIN KAKSOISSISKO!!! WOW ONNEA;);)♥♥ OON KADE AHHH SE ON NIIN SÖPÖ<3

TIIA SANO TEEEMULLE TERKUT JUMPPATYTÖLT HELSINGIN SEUDULT;)

Anonyymi kirjoitti...

tunnetteko/tiedättekö roosa puonnin kuka pääsi sinne suomen huippumalli haussa ohjelmaan ku se on voimistelija ja kotkasta?=)
ja sori mut ei voi tarpeeeks hehkuttaa TEEMU PUKKI, nam♥

Anonyymi kirjoitti...

MITÄ!?? Teemu Pukki Tiian KAKSOISveli!!??♥ Vähä siistii oottee julkkiksen siskon valmennettavii;);)

Pyytäkää et tiia ottaa siit kuvan ja nimmarin ja sit laitatte tänne blogii!!:-):-)

ahh se on niin söpö♥ ja ne sen hiukset kans ihanat♥

Anonyymi kirjoitti...

pukille tsemiä peliin!!!!♥

koskan uutta postausta=)

Anonyymi kirjoitti...

PUKKKI ON TAAAS IHANA<3 katon tot peliii;)

Anonyymi kirjoitti...

Millon uus postaus? :D Ootan innolla!;)

Zafer kirjoitti...

uusi postaus tulee lähipäivinä :-)

Anonyymi kirjoitti...

Jee!:--D

Anonyymi kirjoitti...

Kyselypostauksee vois tulla esim. että keitä bestiksiä teillä on, mikä on teiän lempijoukkue, millaset ois teiän unelmapuvut, miten laitatte hiukset aamulla ja miten laittaudutte yms. ja jotain teiän vaatetyylistä :) ...Ja mistä kenetkii tunnistaa ( =Yleiset tuntomerkit :D), lempivaatekappale, miten koulu menee (keskiarvo tai jotai ;D) ...Ja semmosta :) Jotain semmosta mitä me ei tiedetty :)) Ja jotai uniikkeja kuvaotoksia kisoista ja vanhoja kuvia teistä :)
Nii ja tohon edellisee liittyy et voisitte kertoo kans teiän jv-historiasta ja hassuja tarinoita kisamatkoista ja ongelmista viimehetkellä ennen kisoja (tai jo kisoissa) 8)


Toivottavast sai jotain selvää XD

t. joku kiva tyyppi x)

Anonyymi kirjoitti...

hahha paras kuva on se missä jemina on siinä eessä käpy käsis ja muut siel takaan!:DD:D + tuuli on SUPERSÖPÖ ekas kuvas<3!

Anonyymi kirjoitti...

niii ii tunnetteko roosa puontia??:=) koska uus postaus;);)

Zafer kirjoitti...

viodaan jo vastailla noihin kysymyksiin sitte siinä tulevassa vastauspostauksessa, mutta yritän kohta puolin saada se kyselypostauskin julkaistua:-)

Ja toi kysymys oliki jäänny välistä mutta Roosa tuntee siis Roosa Puonnin, koska ne jumppas tosi pitkän aikaa samassa joukkueessa:-)