perjantai 14. tammikuuta 2011

Harkat!:-D

Kuperkeikkaa:-)
Tällä viikolla saatiin siis harkat käyntiin:-D Menossa on nyt siis peruskuntokausi, joten harkat on sisältänyt aika paljon lihaksia, hyppyjä ja myös mm. pallojumppaa ja kuntopiiriä! Meillä onkin nyt alkukaudesta aina harkoissa kerran viikossa pallojumppaa jotta keskivartalon lihakset paranevat. Sitten on ainakin kaksi kertaa viikossa kuntopiiriä. Lisäksi tehdään lämpässä paljon erilaisia nilkkaharjotteita, hyppyjä, jalkalihaksia jne. :)
Ohjelmaakin ollaan päästy jo tekemään, lähinnä ollaan kokeiltu erilaisia sarjoja, hyppyjä ja liikkumisia. Tänään päästiinkin jo laittamaan muutamat osat jo musiikkiin, kyllä se siitä lähtee valmistumaan ;-) Toivottavasti pian päästäisiin harkkaamaan ohjelmaa oikein kunnolla ja menemään kokonaisia:D... (kuvat on tän päivän harkoista)
vauhtiheitto :-)
Tällä hetkellä joudutaan harkkaamaan vaan viidellä, koska Jonna parantelee vielä selkäänsä. toivotaan, että Tilzi pääsee mahdollisimman nopeesti takasin reenaamaan!:))

Harkkojen päätteeksi meillä oli vielä kuntopiiriä:D
Sorski oli niin innokas penkkihypyistä:)
Nipan X-hyppy :-)
Luisteluhypyt sujui hyvin:--D
Roosan ja Viivin tekemä kuntopiiri oli hieman rankan oloinen joululoman jälkeen:DD
Satu tuli myös mukaan vähän treenailemaan:-)
Ja nyt siis se luvattu kyselypostaus eli nyt voitte esittää meille kysymyksiä jumppaan liittyen. Voitte laittaa kysymyksiä tämän postauksen kommenttiboksiin, ja jos teillä on myös jotain hyviä postausideoita niin ehdotelkaa, toteutellaan niitä sitten myöhemmin! Aikaa kysellä on ensi perjantaihin, jonka jälkee vastataan sitten!:-)♥♥

47 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihana postaus ! Sen sanon taas jälleen kerran, kiva lukee kun on paljon kuvia :D Teil on tosi hyvät ponnistusvoimat! No mut tässä tulis nyt niitä kysymyksiä:

1. Kuka on kisoissa aina ihan paniikissa ennen suoritusta? :D

2. Kuka sitten taas ottaa rennoimmin kisoissa?

3. Kuka on suurimmaksi osaksi teidän koreografi?

4. Kellä on notkein selkä?

5. Onko teidän joukkueella esim. huppareita joissa lukee Zafer?

5. Jos lasketaan yhteen, niin kuinka monta vuotta te kaikki ootte harrastaneet joukkuevoimistelua? :D

6. Kuinka moni teidän joukkueesta on myös itse valmentaja? Ja ketkä?

7. Miten ootte noin hyviä?

Anonyymi kirjoitti...

Teetteko paljon notkeusjuttuja harkoissa? Ylivenytyksiä? Kuinka kauan ootte niissä jos teette niitä tms. :)

Anonyymi kirjoitti...

Kuinka kauan ootte treenannu, että saatte noi kaikki liikkeet noin hyviks?

Anonyymi kirjoitti...

Oootte parhaita ja toivon et tuutte pärjäämäään hyvin kisoissa!!! Ihania kuvia. Jatkakaaan samaan malliin. Ootte kauniita, notkeita yms. Hempukalle pikaista paranemista. Toivon et sun selkä paranee ja nopeesti<3

Anonyymi kirjoitti...

-Onko teillä jotain teittyä kisarituaaleja,jos on niin mitä?
-ootteko kisoissa hotellissa vai koululla?

Anonyymi kirjoitti...

vaiks kuin hyvii noi hypyt ja tasapainot!??!?!?!?! :o Ootte tosi tosi tosi hyvä joukkue ja ihan parhait :) aaaa en tiiä mitä sanoisin <3 :D mut täs näit kysymyksii:

1. onks teil hyvä joukkuehenki, millainen?

2. onko joukkueessa joku hiljainen vai kaikki aina äänessä?

3. teettekö kotona jotain venyttelyi ym?

4. tä voi lukee kyl jossai :D mut kuin mont kertaa viikos treenaatte? minä päivinä? ja kuin kauan?

5. istutteko yleensä bussissa edes vai takaa vai keskel? :D

6. mikä on paras kuva teijän joukkueest?

7. onks teil rankkoi treenei?

8. tavotteit ens kautee?

9. onks tytöil jotai vammoi, muuta ku yhdel tytöl se selkä? jos on nii mitä? :)

10. onks teil koskaan tapahtunu katastrofii kisois? :D

11. harrastaks te jotai muuta ku jv:t?

tuli aika monta :D tsemppii treeneihi ja kisoihi! :)

Anonyymi kirjoitti...

Onko teillä ns. lempparijoukkuetta (teitä itseänne ei siis lasketa:) omassa sarjassanne? Entä muissa sarjoissa? Onko teille muodostunu joukkuetta jota syystä tai toisesta seuraatte kaikki mielenkiinnolla vaikka se jengi ei oiskaan just teiän pahin kilpakumppani tai sillä ei ois sykähdyttävin ohjelma? Ketkä on teiän ns. "etutyttöjä" vai vaihteleeko paikat paljonkin?

Anonyymi kirjoitti...

joku vähän kysykin tätä jo mutta yleisestiki millasia liikkuvuustreenejä teette? Kauan ootte venytyksissä yms..

Anonyymi kirjoitti...

onks teijän seuras jotaa teijän ''kaverijoukkuetta'' et niittenkaa oisitte sillai useest vaik samois harkois tai tekisitte jotaa yhteisii lämppii tai tanssei tai muutenvaa kisois kannustatte eniten yms. ja et jos työ vaik lopettaisitte nii mihin ois sit maahollisuus mennä, et onks teijän seuras jotaa sellast joukkuet?

Anonyymi kirjoitti...

wouhuhuu toi nipan X-hyppy!:DD:D:D ja sorskin taivutus,aww!=))

Anonyymi kirjoitti...

•kellä on paksuimmat hiukset?
•onko teillä mitään allergioita?
•kuka on lörppönilkkaisin?
•kuka on melkein aina ojennuksessa/hyväryhtisenä?
•kuka tekee varmimmin ja on niinsanotusti valmentajan varmanakki eli siihen voi aina luottaa kisoissa ettei mene usein pieleen?
•kenellä on paras välinetekniikka?
•notkeimmat jalat?
•kuka on lihaksikkain?
•keneltä löytyy aina hyvää läppää?
•kehen teistä on helpoin tutustua?
•mitä vihaatte voimistelussa?
•entä mistä pidätte todella paljon?
•mitä vihaatte kisoissa?
•lempikisapaikka?miksi?
•inhottavin kisapaikka?miksi?
•onko teillä siskoja?jumppaako ne?
•lempijoukkue teidän seurasta?
•kivoimmat puvut kautta aikojen?(ihan mikä tahansa joukkue tai rytminen yms.)

Anonyymi kirjoitti...

JUULIA=)♥
•lempiliike
•paras spagaati(sivu,etu v/o)
•lemppariohjelma
•minkä musiikin haluaisit jos saisit päättää
•minkä tavotteen haluaisit asettaa itselles ens keväälle
•paras puoli
•huonopuoli
•lempijoukkue

Anonyymi kirjoitti...

NIPA:---)♥!u are my favorite♥
•lempiliike
•ärsyttävin liike
•onks kivaa olla päättämässä ohjelman koreografiaa
•onko kivaa ku äiskä on valkku ja sisko samas joukkuees:-P
•lempijoukkue
•mieleenpainuvin puku
•lempiruoka
•tykkäätkö X-hypyistä :--P!!
•lempiliike uudest ohjelmast,jos voit paljastaa!?
•ootko paljo muita lyhyempi
•heikkoutes
•parhautes

Anonyymi kirjoitti...

SORKI:-)♥
•ootko luonnonnotkee
•lempiliike
•inhokkiliike
•heikkous
•lempipuku itelläs tai ihan millä tahansa joukuueella:)
•minkä musan haluaisit jos saisit päättää
•lempihedelmä
•lempiväri
•jos saisit päättää viettäisitkö koko päivän zaferin kanssa vai koko päivän muitten kavereitten kanssa;---)
•notkeutes salaisuus;)
•ootko ujo vai ulospäi suuntautunu

Anonyymi kirjoitti...

VIPA:'D♥
•valkasetko hampaitas
•ootko teijän joukkuueen vanhin
•lempiliike
•ärsyttävin liike
•jos saisit valita musiikin niin mikä se olis
•nauratko kovaa ja äänekkäästi(näytät vähä siltä):D:D:D
•lempiväri
•lempipuku kautta aikojen(oma tai netistä)
•lempiväline

Anonyymi kirjoitti...

ROOSA:')
•onks sul olemas lempinimee
•onks kiva tulla zaferiiiin
•lempiliike
•ärsyttävin liike
•millanen on hieno puku sun mielestä
•lempiväri
•upein puku minkä oot nähny,kellä se oli
•lempijoukkue
•lempilehti
•monenella luokalla oot(siis lukion1,2 vai3)
•paras puoles sussa(esim. notkee selkä/jalat yms.)

Anonyymi kirjoitti...

TILZI;D♥
•ää koska paranet
•lempiliike
•ärsykkiliike
•lempijoukkue
•musa jonka haluisit
•lempipuku
•lempiväri
•paraspuoli
•heikkoutes
•mistä pidät zaferis

Anonyymi kirjoitti...

ja hei vastatkaaa jokaisee sit sillai et jos jossaa on esim lempijoukkue seurast tai muualtakii tai lempipuku nii vastatkaa sit sillai ihan joukkue tai puku eikä vaa sillee et on moniii. ;);)<3 ihanii kuviI !!!

Anonyymi kirjoitti...

:)mistä keksitte teijän nimen?
:)voitteko laittaa viime syksyn ja kevään ohjelmat videoina tänne?
:)parasta zaferissa?
:)parantamisen varaa zaferissa?
:)ihanin hetki mikä on käyny teijän joukkueelle?
:)mille asialle nauratte edelleen?
:)onko teillä aina hauskaa harkoissa?
:)kuri vai löysäily?
:)syksyn-10 puku vai kevään-10 puku?
:)fotoneiden avatar ohjelma vai ampeerien ohjelma?
:)kiitos ja kumarrus,jos vastaatte näihin<3

Anonyymi kirjoitti...

-mitä ponnariharkkoja teette?=)
-onko harkoissa pakko olla kuria, jotta tuloksia tuleeee?=)

ei tässä hirveest muuta ku aika paljo on jo kysytty=)

Anonyymi kirjoitti...

käytätteks korviksii kisois:p?
onks teil sortsit harkois:)?
mist tilaatte teijän superpehmeeet tossut:)?

Anonyymi kirjoitti...

ootte tosi hyvii! ootteko ollu koskaan mestaruussarjan puolella?:)

Anonyymi kirjoitti...

Kumpi on kivempi, iso vai pieni joukkue?:D

Anonyymi kirjoitti...

Päätättekö ohjelman koreografiasta yhdessä? :)

Anonyymi kirjoitti...

eiks teitä muita ärsytä ku viivi ja ''nipa'' saa päättää niin paljo ohjelmasta kuntopiirii?mua alkais ainaki ärsyttää...

Anonyymi kirjoitti...

mikö olis kiva määärä joukkueessa=)

Anonyymi kirjoitti...

jo tolle^^,että mä ainaki arvostaisin tosi paljo että miten ne jaksaa ja viittii käyttää niin paljo aikaaa rakaan harrastuksen pariin=))=).

Anonyymi kirjoitti...

MISSÄ KALLOIS TE HARKKAATTE?:'D

Anonyymi kirjoitti...

mistä ostatte teijän sukkikset?
pidätte usein joukkueiltoja?
kuka on joukkueen kovaäänisin?
kuka on joukkueen hiljaisin?
kuka on rohkein?
kuka taas ilopilleri?
kuka jaksaa aina tsempata muita?
kuka on herkin?

:):)::):):)):)::):):):)):)::):):::)

Anonyymi kirjoitti...

koskaa tilzii paranee!:(

Anonyymi kirjoitti...

NIIMPÄ, koska se paraneeeee?!!!!;(((

Anonyymi kirjoitti...

Te ootte kaikista parhaimpia!:D
En malta oottaa et näen teijän ohjelman! :D Toivottavast tilzi paranee nopeesti! :DD
Onnea kevät kauteen! :D

Tykkään teijän postauksista! :D:D

Anonyymi kirjoitti...

oottteko käyny ikinä ulkomailla joukkueeen kanssa:p?

Anonyymi kirjoitti...

notkein selkä?
notkein oikeen jalan spagaati?
notkein vasemman jalan spagaati?
kenellä on isoimmat lihakset?
kenellä on lähes aina nilkat ojennuksessa?
kuka on aina tsemppaamassa muita?


Onneee ihan kauheesti viime kaudest ja tsemppiä ensi kaudelle<3

Anonyymi kirjoitti...

ootan teijän ohjelmaaa iha superisti,löööv you guys<3

Anonyymi kirjoitti...

onks teillä muilla ollu jotain liikuntavammoja ku nyt tilzilla?=)

Anonyymi kirjoitti...

onko teillä zafer-hupparia tai mitään muuta zafer tuulipukua yms.?oletteko ostamasssa?=)

kuka meikkaa aina teidät?

voisitteko näyttää(kuvina, jos ootte ottanu kuvan) nii viime syksyn ja viime kevään meikeistä?=)

kannustatteko kisoissa kaikkia tasapuolisesti vai vain omia lemppareita?=)

Anonyymi kirjoitti...

kuka on joukkueeeen kovin panikoija;D;DD;D;D;DDD

Anonyymi kirjoitti...

saattteko lisätty videona teijän viime kevään ohjelmaa ja viime syksyn sekä tota teijän vankilapako-ohjelmaa:D:D:DD:D:DD:D:D

Anonyymi kirjoitti...

mitäs mä nyt keksisin ku aikas paljon kysymyksiä on jo tullu;);)

monta liikettä teette kuntopiirissä ja kuinka kauan teette yhtäiikettä?::)

teettekö kuntopiirin lisäks vielä lisää pomppuharjotteita ku noi pomput on teil aika korkeelllaa:):)?

voitteko paljastaa mitä sävyjä uuteen pukuun on tulossa:): edes 1 väri/sävy:):):)??

Anonyymi kirjoitti...

mihin aijottte keskittyy nytte ku vaihatte sarjaa vai pysyyks ne ihan samassa;DD;D;

entä yritättekö parantaa ilmasua tai jtn:D:D:

Anonyymi kirjoitti...

Onko teillä tavoitteita ensi keväälle? :) Jos on, mitä?

Anonyymi kirjoitti...

joo ois ihan huippua saada tänne jotain teidän kisa-ja tanssiohjelmia!:)tsemppiä keväälle<3

Anonyymi kirjoitti...

koska vastaukset tuleeeeeeeeeeeee?!?!?!?

Anonyymi kirjoitti...

vastaukset tulee huomenna tai lauantaina :))

Anonyymi kirjoitti...

Mitä yleensä teette kuntopiirissä ja kuinka paljon/monta? :)

Jazzu kirjoitti...

Joo,olen teidän lukija : DD mut siis mulla ei oo näkyny noi kuvat pitkään aikaan et niis näkyy vaan mustaa niin ajattelin että onko tietsikas vikaa vai bloggeris? :D