maanantai 29. elokuuta 2011

Summeeeeer:-) + kysymyksiä

Heipsan!:--)
Viime postauksesta onkin jo kerennyt vierähtää jonkin aikaa, mutta nyt blogi herää jälleen henkiin kun kaikki ovat päässet jo normaalin arjen makuun, niin harjoitusten puolella kuin koulussakin... Meidän pikku Jonna aloitti nyt vihdoin meidän muiden tapaan lukion:-] Roosa ja Viivi valmistautuvat viimeiseen vuoteensa lukiossa ja lukevat tietenkin ahkerasti kirjoituksiin, jotka alkavatkin jo häämöttää tuota pikaa... ounou!!!


Nyt meillä ei oikeastaan ole vielä mitään kummoisia reeni kuulumisia, joten tähän postaukseen laitettiin hieman kesäkuvia ja kerrottiin mitä kukin on kesällä puuhaillut:-) Viime kesä on ollut aivan huippu hyvä!!! Kesä meni tosin aivan liian nopeasti ja vaikka mitä olisi vielä halunnut tehdä:-D


Kesäloma alkoi heti juhlavissa merkeissä nimittäin ylioppilasjuhlissa oli tietenkin kierrettävä:-)



Juulia, Ninni ja Viivi pääsivät samaan konfirmaatioon sillä niiden sisarukset pääsivät samaan aikaan ripille:--)



Osa meistä kävi myös erilaislla festareilla ja keikoilla. KotkaRockissahan me olimme siivoamassa ja halukkaat saivat mennä illalla katsosomaan keikkoja, kaikki tosin eivät jaksaneet lähteä:-) Meripäivillä olimme kaikki katsomassa meripäiväkonserttia ja Roosa kävi kesällä vielä RuisRockissa. Jonna ja Juulia käväisi Pioneerifestivaaleilla ja Viivi kävi katsomassa Rihannaa!!! jossa oli myös Tiia joka sai koskea Rihannan raybaneja;-)


Juhannuksena Viivi ja Roosa olivat saaressa:--D


Grrrrauh;-)


Sonja pääsi lomalla käymään Barcelonassa♥


Juulia lapissa(eläytyneenä sketsihahmoonsa):----D


Meripäivillä Roosa ja Viivi kävivät katsomassa Hunkseja♥


Ninni tarvitsee matkalle aina paljon tavaroita:-D


Kukko, kana vai tipu? ja tipu tuli!!!!



Roma♥



Ruississa voi mm.soittaa ilmakitaraa:-)



Lapissa olleet reippaat ohjaajat:-]



Ninni ja Viivi pääs käymään kesällä Roomassa♥



Tietenkin välillä pitää myös leikkiä;-)



OMG me saatiin teltta pystyyn!!!



Juulia matkusti kesällä Amsterdamiin♥



Ahh,italialainen jäätelö♥



Tiia tykkää matkustaa paksissa...;-D

Olemme nyt siis päättäneet tehdä teidän toiveestanne uuden kyselypostauksen ja nyt onkin teidän vuoro ja TE saatte esittää meille kysymyksiä:-) vastataan niihin sitten erillisessä postauksessa ja toivotaankin,että kysymyksiä tulisi sen verran että saataisiin uusi postaus aikaiseksi:-)


Aikaa kysymysten esittämiseen on viikko!!!

37 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

ade on ihana tos yhes kuvas :DDD

Anonyymi kirjoitti...

mitä teitte lapissa ja jäikö jotain erityisen kivoja tai hauskoja muistoja ????

Anonyymi kirjoitti...

Tässä olis pari kysymystä:

1. Ootteko kaikki samassa lukiossa vai eri?
2. Onks abeilla jo tietoa että minne meinaatte hakea lukion jälkeen?
3.tanssitteko 2 luokkalaiset wanhat?
4. Onko teillä kaverijoukkueita, ketkä?
5.Missä vaiheessa ohjelma/puvut on?
6. mitkä on syksyn tavoitteet?

Anonyymi kirjoitti...

Wuhuu bilepostaus jos näin vois sanoo :DD

Ootan jo innolla valmista ohjelmaa ja sitä et voidaan kaikki hellut yhdessä huutaa äänemme käheeksi ku kannustetaa teitä♥ Lähetin sen lappipostauksen lopuilla tulleen pitkän kommentin, missä oli niitä kysymyksiä :) Sieltä vois sitten ottaa ne ;)

~Hellurei x)

Anonyymi kirjoitti...

Tässä tulis nyt niitä kysymyksiä:

Jonna
- Mikä on sun toinen nimi?
- Minkä ikäsenä alotit jumpan?
- Missä kaikissa joukkueissa oot ollu?
- Ootko harrastanu koskaan mitään muuta ku jv:tä? Jos oot, niin mitä?
- Mikä on sun lempiliike?
- Missä liikkeessä oot hyvä?
- Onko sulla lemmikkejä?

Juulia
- Mikä on sun toinen nimi?
- Minkä ikäsenä alotit jumpan?
- Missä kaikissa joukkueissa oot ollu?
- Ootko harrastanu koskaan mitään muuta ku jv:tä? Jos oot, niin mitä?
- Mikä on sun lempiliike?
- Missä liikkeessä oot hyvä?
- Onko sulla lemmikkejä?

Sonja
- Mikä on sun toinen nimi?
- Minkä ikäsenä alotit jumpan?
- Missä kaikissa joukkueissa oot ollu?
- Ootko harrastanu koskaan mitään muuta ku jv:tä? Jos oot, niin mitä?
- Mikä on sun lempiliike?
- Missä liikkeessä oot hyvä?
- Onko sulla lemmikkejä?

Ninni
- Mikä on sun toinen nimi?
- Minkä ikäsenä alotit jumpan?
- Missä kaikissa joukkueissa oot ollu?
- Ootko harrastanu koskaan mitään muuta ku jv:tä? Jos oot, niin mitä?
- Mikä on sun lempiliike?
- Missä liikkeessä oot hyvä?
- Onko sulla lemmikkejä?

Viivi
- Mikä on sun toinen nimi?
- Minkä ikäsenä alotit jumpan?
- Missä kaikissa joukkueissa oot ollu?
- Ootko harrastanu koskaan mitään muuta ku jv:tä? Jos oot, niin mitä?
- Mikä on sun lempiliike?
- Missä liikkeessä oot hyvä?
- Onko sulla lemmikkejä?

Roosa
- Mikä on sun toinen nimi?
- Minkä ikäsenä alotit jumpan?
- Missä kaikissa joukkueissa oot ollu?
- Ootko harrastanu koskaan mitään muuta ku jv:tä? Jos oot, niin mitä?
- Mikä on sun lempiliike?
- Missä liikkeessä oot hyvä?
- Onko sulla lemmikkejä?

Anonyymi kirjoitti...

lempijoukkue teidän sarjasta?
lempijoukkue kaikista sarjoista?
viime kauden lmeppariohjelma?
teidän seuran lempijoukkue?
lempi zaffutohjelmanne?
lempipuku?

huikein jumppakokemuksenne itsellänne? ja joltain muilta saatu?
olisiko suomen pitänyt saada mm-mitali keväällä2011?

onko uutt aohjelmaa kiva mennä?
minkä värinen puku/pallo tulossa?

Anonyymi kirjoitti...

jooo:D, inhokki ja suosikki liikkeet;)

Anonyymi kirjoitti...

Tiia

- miten päädyit valmentamaan zaferia? miksi?
- oletko itse harrastanu voimisteluu, koska? missä joukkueessa?
- millaista on valmentaa zaferia?
Valmennatko muita joukkueita?
- millaisen ohjelman tekisit zafer joukkueelle? ( hidas, nopea, kaunis, herkkä... jne)
- ku siähän oot vissiin aika nuori? ni näätkö ikinä sun valmennettavias vapaa-ajalla?
-millainen valmentaja olet?


- mikä sana/sanat kuvaisivat zaferia?

Kuka on joukkueen________? Miksi?
-ahkerin?
-herkin?
-tunnollisin?
-laiskin?
-puheliain
-aina myöhässä?
- rohkein?
- urheilullisin?
ja jos keksit ite jotaan ni voit laittaa lisää:)))

ja loppuun vielä pakollinen kysymys, onks kivaa olla teemun sisko?:DDDD

Anonyymi kirjoitti...

Miten kohotatte kuntoa harkoissa?
Miten teette liikkuvuutta?
Miten suhtaudutte haukkumiseen täällä/maton reunalta (teitä on kuitenkin myylytetty lähes joka kausi aika rankasti tuolla blogeissa)
meinaatteko jatkaa vielä kun lähdette opiskelemaan esim. niin että kävisitte aina viikonloppuna harkoissa kotkassa?
Ninni ja Viivi:
Onko kivaa että äiti valmentaa, hyödyt/haitat?
Kun eikös teidän siskokin jumppaa niin onko teillä kotona usein semmosta että puhutte vaan jumpasta?
kaikki:
paljonko teidän muut kaverit tietää teidän jumppa juttuja, esim tietääkö ne tästä blogista,mitään joukkueita jne.?

Anonyymi kirjoitti...

käyttekö usein baaareissa te täysikäset??;)

Anonyymi kirjoitti...

Paras:
valmentaja(kaikista)?
rytminen voimistelija?
joukkue(suomesta)?
ohjelma(viime kausi)?
ohjelma(kaikki kaudet)?
puku?

Anonyymi kirjoitti...

mitä ootte tehny viikon aikana?

ootteko jo alottanu tekeen ohjelmaa?

mitä mieltä ootte ite tulevasta ohjelmastanne?

ootteko ollu joukkueen kanssa ulkomailla?

ootteko menossa ulkomaille jossain vaiheessa?

Anonyymi kirjoitti...

ohjelma, puku koskaan?
Millanen on unelmien mies?
Mihin haluaisitte lomalle?
Mitkä kolme juttua ottaisitte mukaan autiolle saarelle?
Aiotteko jatkaa valmentamista/haluaisitteko valmentaa, jotka ette vielä valmenna?
Lempiruoat ja juomat?
Lempileffat?
Lempi tv-ohjelmat?
Mitä mieltä ootte muista teijän seuran joukkueista?
Jos pääsisitte mihin joukkueeseen tahansa mihin menisitte?
Keneltä haluaisitte näyttää?
Millasesta musiikista tykkäätte?
Mitä lehtiä luette?
Onks teijän kaikkien parhaat kaverit teijän joukkueessa?
Vietättekö paljon aikaa teijän sisarusten kanssa?
Lempivaatekaupat?
Voisitteko kertoa taas teijän kisameikistä?
Mistä tilaatte teidän tossut?
Kaipaatteko jo arkea?
Parasta kesässä?
Ootteko ikinä käyny festareilla?
Onks teijän vanhemmat paljon mukana harrastuksessa?
Mitkä teidän tavotteet on ens kaudeks?
onkos teillä jotain kaverijoukkuetta?teidön sarjasta? teidän seurasta?

Anonyymi kirjoitti...

Kuka on toi pikkutyttö ja toi kalju mies tossa ylimmässä kuvassa?

Anonyymi kirjoitti...

voitteko laittaa tänne videoita teijän vapaa-ajalta, kaikkii hauskoi kommelluksia tai vaikka noita sketsejä mitä ootte tuol lapin leirillä tehny?! :)

Anonyymi kirjoitti...

Näistä kuvista se Tiian kuva oli aika paras;) Sisko nukkuu paksissa ahtaissa oloissa ja veli lentää tyylii yksityiskoneella pelaamaan Schalkeen x)

...& pelaa maajoukkuepelissä :)

Anonyymi kirjoitti...

lempikuva teistä?

lempikuva teijän valkuista?(tai tiiasta jos minnaaa ei ole missään kuvassa:D)

lempipuvusta kuva?

lempiliikkeestä kuva?(yrittäkää keksiä kaikkien lempiliike)

lempivälineestä kuva?

ps. ihana postaus, love it♥

Anonyymi kirjoitti...

Ninni♥:
lempikouluaine:
ysin ka:
lempiliike uudesta ohjelmasta:
lempiliike viime ohjelmasta:
liike jossa oot hyvä:
liike jota et mitenkään päin handlaa/osaa:
lempi kesäjuhla/festari:
lempi vaatekauppa:
ootko kova törsäämään rahaa:
kuinka kauan oot kasvattanut sun tukkaa:
onko kotkassa paljon kivoja vaatekauppoja:
lempikisapaikka:
paras kisamuisto:

Anonyymi kirjoitti...

Sonja♥:
unelma-ammatti:
värjäätkö sun tukkaa ku se on noin ihanan värinen:
lempiväri:
venytteletkö paljon vai ootko luonnon notkee:
onko sulla lemmikkejä:
sisaruksia:
lempiliike kevään-2010 ohjelmasta:
lempivälinen:
lempijoukkue:
millasen puvun haluaisit jos saisit päättää itse:
tykkäätkö ylösten ohjelmaideoista aina:
sano jotain RUOTSIKSI:
onko kivaa olla ruotsinkielisessä lukiossa, onko hankalaa:

Anonyymi kirjoitti...

Viivi♥:
lempiruoka:
lempivaatekappale:
lempiruumiinosa:
onko sulla ollu mitään vammoja ikinä:
ootko hyvä koulussa:
mitä aineita kirjotat syksyllä:
oliko rihanna COOL!?!?:
seuraatko BB:tä, kuka on lemppari:
onko justin bieber(ahh) ihana:
onko teemu pukki söpö:
mikä fiili son kun voittaa sm-kultaa:
riitelettekö mistä ninnin kanssa:

Anonyymi kirjoitti...

Roosa♥:
onko lemmikkejä:
käytätkö paljon rahaa vaatteisiin:
mistä ostat vaatteota:
lempiviikonpäivä:
lemppparipuku iteltäs:
lemparipuku keltä tahansa muulta joukkueelta:
lempiohjelma kevät-2011 teijän sarjasta:
lempiohjelma kevät-2011 kaikista sarjoista:
lempi kesäfestari:

Anonyymi kirjoitti...

Juulia♥:
lempikaupunki jossa oot käyny:
lempikesäjuhla:
lempilliike:
lempipuku:
lempi ohjelma viime keväältä:
lempijoukkue:
lempiväri:
lempibiisi:
onks sulla siaruksia:
tykkäätkö uudesta musiikistanne:

Anonyymi kirjoitti...

Jonna♥:
ysin ka:
lempiaine:
lempiväri:
lempipuku:
lempari kesäjuhla:
tykkäätkö uudesta ohjelmasta:
mikä sulla on pakko olla mukana joka kisoissa:

Anonyymi kirjoitti...

Mitä mieltä ootte näistä joukkueista/tyypeistä/asioista?

- jumppablogit
- anneli ja antton laine
- ovo team
- neon team
- pippurit
- kefeidit
- nefrit
- vanilijat
- cowahit
- minetit
- tähdettäret
- la strada
- fosforit
- isabel
- sirius
- kisoissa käyttäytyminen
- muiden kannustaminen
- seurahenki
- teidän seura
- teidän vanhat joukkueet

sitte vielä muita kysymyksiä:
- miten ootte suhtautunu teille annettuun negatiiviseen palautteeseen?
- ootteko ikinä kuullu haukkumisisa suoraan joltain joukkueelta/tytöiltä?
- miten teidän kaverit suhtautuu tähän lajiin?
- minkälaisissa "piireissä" yleensä liikutte? ( niiku otteko aina keskenää vai miten)
-pidättekö outoina jos joku joukkue tai tyyppi tulis juttelee teille kisoissa?
- mitä tulevaisuuden suunnitelmia teillä kaikilla on?
-mistä lähti idea zafer-joukkueeseen?
- millasia teidän vaökut on?
- onko teillä muita joukkueita "kavereina"? et esim: moikkaatteko kisoissa, kannustatte kisoissa tai jutteleette netissä?

Anonyymi kirjoitti...

kumman valitsette:
blogi vai nettisivut?
fotonit vai ovo team?
ilonen vai surullinen(ohjelma)?
nopea vai hidas(ohjelma)?
reikeä vai laimea puku?
pallo vai keilat?
vanne vai narut?
facebook vai irc?
omenahotelli vai scandic?
kotkan kisapaikka vai joku muu, mikä?

Anonyymi kirjoitti...

Kuka tos 6. vimpos kuvas on ? :-)
( en keksiny enää mitää kysymyksii ku kaikki on jo kysytty :-) )

Anonyymi kirjoitti...

viimeisin kuva teistä yhdessä?=)

Anonyymi kirjoitti...

mistä ostatte teijän:
tossut?
puvut?
harkkavaatteet?
välineet?
:-)

Anonyymi kirjoitti...

kuuulutteko kaikki kirkkoon?xDD

Anonyymi kirjoitti...

Paljon kello on nyt?
Jaksaisitteko enäään vastata kysymyksiin?
Mitä joukkuetta ootatte eniten nyt tänä syksynä?
kaikkienaikojen PARAS ohjelma minkä tiedätte?
kuvailkaa 10 sanalla tunnetta miltä tuntuu kun kuulee pisteet ja tajuaa että voittaa sm-kultaa!!

Anonyymi kirjoitti...

Mitä mieltä ootte siitä, että antton ei tehnyt koreografiaa ovo teamille? Oliko teidän mielestä se yksi syistä siihen miksi suomelle ei tullut mm-mitalia?!

Anonyymi kirjoitti...

ihana postaus!!!=) mutta kysymyksiä en enää keksi;D;D

Anonyymi kirjoitti...

...Ja kaikkien iät ;)

~Jumppari

Anonyymi kirjoitti...

- mistä tykkäätte zaferissa?

-jokin teidän mielestä hauska juttu? voi olla joku insaid juttukii...

- millaisia ootte harkoissa?

- miks teitä on vaan kuus? tai siis eikö sieltä kotkasta löysy enempää vai ettekkö vaan ota?

- mitä haluisitte lähtee opiskelee?

- pysyykö teiän joukkue kasassa vielä kun lähdette opiskelemaan? vai vaihatteko joukkuetta vai lopetatteko vaan?

- zaferin vahvuus?

-heikkous?

- parasta valmentajissa?

- ärsyttävintä valmentajissa?

lempparijoukkuueet teiän seurasta?

- kuvailkaa toisianne kymmenellä sanalla

- mitkä on teidän " panostusaineet" lukiossa? ja kertokaa jonku " panostusaineen paras numero ( sori toi oli tosi epäselkee:DDDD)

- mitä tette nyt harkoissa?

- onko teillä mitään leirejä tällä kaudella?

-ja jokainen kuvailee itseään kolmella sanalla

KIITOS:DD

Anonyymi kirjoitti...

Nyt jo se postaaauuus!!! ♥ :)

Zafer kirjoitti...

vastaukset on vielä vähän vaiheessa, koska oltiin koko viikonloppu leirillä josta tehdään postaus pikapuoliin, ja laitetaan ne vastaukset sitten sen jälkeen :-)!

Anonyymi kirjoitti...

Wuhuuuuu ok :))

~Jumppari ;DD