sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Zaffut koutsaa



Joku ehdotti joskus pari postausta sitten, että tehtäisiin postaus joukkueista joita valmennetaan! Tässä nyt siis toiveet todeksi ja muutama sana kaikkien joukkueista!
Tosiaan kaikki meistä pääsee aina välillä sinne maton reunalle koutsaamaan omia kullannuppujaan, ja ainakin omasta kokemuksesta voin sanoa, että kyllä on kivaa kun saa kerrankin käskeä muita rehkimään ilman, että itse tarvitsee tehdä mitään! Toisilla on ihan niitä pienimpiä jumppareita ja osalla vähän vanhempia tyttöjä.

Diés♥

Jonna ja minä (Juulia) valmennetaan Kotkan Kirin Diés- joukketta. Aloitettiin tyttöjen valmentaminen viime syksynä ja meitä on 6 yhteensä valmentajaa. Tytöt on suurin osa syntyneet 00 ja aloittaneet jumpan jo pienenä. He kilpailevat siis toista vuotta 10-12 sarjassa. Harkkoja on 3 kertaa viikossa, joista me käydään yleensä 2 kertaa, koska Diés harkat osuu just niihin päiviin kun meillä on vapaata, eli välillä pidetään kokonaan jumpaton päivä ihan vaan sen takia, että oma mielenterveys säilyy. Okei who am I kidding, se on mennyt jo kauan aikaa sitten :-) Mutta ainakin itse olen tykännyt valmentamisesta aivan älyttömästi ja varmasti tullaan jatkamaan vielä pitkään oman jumppauran päättymisen jälkeenkin! Harkoissa tehdään niitä ihan perusjuttuja eli näin kauden alkuun kuntoa ja lajitreeniä ja kisakaudella paljon ohjelmaa!







Mirasos♥


Roosa valmenta siis 04-05 syntyneitä Mirasoksia. Roosa on valmentanut tyttöjä ihan pienestä asti ja joukkue harjoittelee kaksi kertaa viikossa ja tällä kaudella joukkue kävi ensimmäisissä asema kilpailuissaan:-)








Zafira♥


( alla olevat kuvat on seuran näytöksistä)

Zafira on meidän eli Viivin, Sonjan ja Ninnin  valmennuksessa oleva 06-08 syntyneiden pikkuneitien joukkue:-) Joukkeessa jumppailee tällä hetkellä 35 innokasta jumpparin alkua! Ryhmä harjoittelee kahdessa osassa, mutta ainakin vielä esiinnytään yhtenä suurena joukkona!


meillä on harjoitukset kerran viikossa, ja siellä me leikitään ja harjoitellaan jumpan perusjuttuja, kuten jumpparin kävelyä, ja kuperkeikkakin taittaa sujua jo melkein kaikilta!




Zafiralaiset on ihania "pikku otuksia" ja saadankin alkupiirissä kuulla aina mitä hellyyttävämpiä tarinoita mm. tarhasta, lomamatkoilta tai poikaystävistä;-)





Innolla seuraillaan näiden neitosten kehitystä ja yritetään parhaamme mukaan opettaa kaikkea mitä tiedetään:-)


Mitäpä muuta? No toivotaan tietysti että mahdollisimman moni jatkaisi jumppaa pitkälle asti, ja että kaikista kehittyisi ahkerasti treenaavia voimistelijoita:-) Me kaikki kolme tykätään ihan tajuttomasti valmentamisesta, ja ollaan jo nyt huomattu omat "roolimme" treenisalilla...

Katsotaan ensiviikolla treeneissä, että mitäköhän meidän pikku prinsessat on silloin keksineet...


Jumppakouluryhmät♥


Minä Siiri ohjaan Kotkan Naisvoimistelijoissa 4-5 ja 5-6 vuotiaitten jumppakouluryhmiä yhdessä kahden muun ennen Helmissä voimistelleen tytön kanssa. Meidän ryhmät eivät tähtää minnekään asemalle eikä kummastakaan ryhmästä olla tekemässä yksittäistä joukkuetta, vaan lapset käyvät kerran viikossa jumppailemassa omaksi ilokseen. Eihän sitä kuitenkaan tiedä millaisia voimistelijoita näistä pikkujumppareista voi tulevaisuudessa tulla!:-) Tunneilla harjoitellaan erilaisia voimistelun perusliikkeitä ja liikkumisia ja joskus meillä on mukana erilaisia välineitä hernepusseista leikkivarjoon joiden kanssa leikitään ja opetellaan uusia juttuja. Syksyllä ja keväällä harjoitellaan myös ohjelmat, jotka esitetään Kotkan Naisvoimistelijoiden joulu- ja kevätjuhlissa. Meidän ryhmät ei ole tarkoitettu pelkästään tytöille ja meillä on pari pikku poikaakin mukana jumppailemassa!:-) Ollaan tykätty ohjata näitä meidän pieniä ja tämä onkin jo meidän ohjausuran kolmas vuosi!

17 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiva postaus mutta jotenkin ennenkuin luin niin arvasin että tosta zafirasta on eniten kuvia ja juttua...olisi kiinnostanut muukin kuin söpöily

Anonyymi kirjoitti...

ihana postaus<3 ja kivasti kirjotettu:)

Anonyymi kirjoitti...

ihania lapsia:) ja valmentajia!

Anonyymi kirjoitti...

Eli nyt kysymys: Valmentaako Roosa enää Helluja? :) Muuten hyvä postaus ;).

Zafer kirjoitti...

kiitokset kaikille:-)

Roosalla ei ainakaan näillä näkymin valmenna helioksia.

Ja Zafirasta tuli nyt vähän enemmän kuvia, koska ei niin paljoa pystytä viellä kertomaan tuosta joukkueesta,(ellei oltais kirjotettu harjoitusten minuuttiaikatauluja) ja kuvahan kertoo enemmän kuin tuhat sanaa:--)

Anonyymi kirjoitti...

jatkatteko nyt kevääl 16-18 sarjas vai nousetteko yli 16v? :)

Anonyymi kirjoitti...

Hei, saittehan luvan vanhemmilta julkaista pienten lasten kuvia netissä? Tosi kiva ja söpö postaus½! Mutta tuli vaan mieleen, että noin pieniä, niin itse en ainakaan kenenkään antaisi välttämättä julkaista kuvia lapsestani julkisella sivustolla.

Zafer kirjoitti...

kisataan vielä seuraava kausi 16-18 vuotiaiden sarjassa:-)

ja tarkoituksella valittiin vain kuvia, jotka joku on ottanut julkisella paikalla:-)

Anonyymi kirjoitti...

Oii Zafirat on niiiin söpöjä!<3:)

Anonyymi kirjoitti...

Vähän toi zafira nimi on hauskasti keksitty vissiinkin zaferista, vai?:-) suloisia on<3

Anonyymi kirjoitti...

kiva kun siirikin kirjotteleee, söpö postaus! onks ohjelma hyvässä kunnossa??:):) entä puvut? OOTAN INNOLLA=)

Zafer kirjoitti...

kiitkoksia:-)

ja sanotaanpahan nyt vaan niin, että puku ja ohjelma on vielä aikas huonossa hapessa:-D

Anonyymi kirjoitti...

Ja just ku hehkutitte, et puku on jo niin hyvällä mallilla ettei tällä kaudella tuu pukujen kanssa kiire ;)) :D

Zafer kirjoitti...

^hahahh niinpä:--D ehkä nyt on viimeinkin aika myöntää meille itsellemme että myö ei vaan kyetä tekemään mitään AJOISSA!

Anonyymi kirjoitti...

Millon tulee Siiri-postaus?:--D

Zafer kirjoitti...

tuolta välistä oltiinkin unohdettu vastata tohon yhteen kysymykseen, eli joo zafiran nimi on vähän väännelty zaferist:-)

Siiristä tulee esittely postaus heti kun Siiri kerkiää sellaisen tehdä:-)

Anonyymi kirjoitti...

vaikutatte ihanilta valkuilta:)!