keskiviikko 16. toukokuuta 2012

viimeistä viedään

Tästä pääset katsomaan meidän kevätnäytöksessä esitetyn sikermän

Aiemmin mainittiinkin jo, että esitettiin kevätnäytöksessä tekemämme sikermä kaikista Zafer-ohjelmista. Se ei ollut vain huvin vuoksi tehty kokoelma, vaan haluttiin muistella vielä viimeisen kerran kaikkia niitä upeita kausia, jotka ovat kuluneet, ennen kuin päätämme voimistelu uramme Tul:n mestisten jälkeen, eli siis Tullareissa nähdään Zafer viimeistä kertaa ikinä matolla! Sikermässä ei vältämättä ole tahdit tai kuviot ihan kohdillaan, mutta saatiin mentyä se hyvällä fiiliksellä itkua pidätellen läpi, ja pystyttiin nauttia kaikista meidän ihanista ohjelmista♥

 Alla on Juulian kirjoittama jäähyväispuhe, jonka Viivi luki seuran näytöksessä ennen tuota sikermää. Se kokoaa hieman näitä ajatuksia tästä kaikesta...



Zaferin jäähyväispuhe:



Tammikuussa 2010 aloitimme yhteisen matkamme ja nyt on tultu tähän pisteeseen. Enää viimeiset kilpailut jäljellä ja on aika sanoa lopulliset hyvästit kilpailumatolle ja tälle upealle elämykselle, joka Zafer joukkueena on ollut.
Yhdellä tai edes tuhannella sanalla on mahdotonta kuvailla sitä, mitä olemme yhdessä kokeneet ja millaisia tunteita tähän kaikkeen liittyy. Yksikään hengenveto tai hikipisara ei ole vuodatettu turhaan, vaan kaiken sen kovan työn tuloksena seisomme tässä nyt, takana monta uskomattoman upeaa hetkeä ja mitalit kaikista kilpailuista, joihin olemme osallistuneet. 
Joukkue on ollut kuin toinen perhe ja välillä tuntui, että treenisalilla vietettiin enemmän aikaa kuin kotona. Joskus hammasta purren, verenmaku suussa ja buranankin voimilla on jaksettu taistella joka ikiset harjoitukset ja kilpailut kunnialla läpi, silloinkin kun tuntui, ettei mistään tule yhtään mitään… Mutta kaiken täytyy loppua joskus, ja tässä kohtaa on tultu siihen pisteeseen, että Zaferin on aika sanoa hyvästit ja meidän siirtyä kohti uusia haasteita. On raskasta luopua jostakin näin rakkaasta, voimistelu ei ole enää pitkään aikaan ollut pelkkä harrastus, vaan se on elämäntapa, suuri sisältö elämässäni. On ja tulee toivottavasti myös jatkossa olemaan, sillä itse en ainakaan voisi kuvitella elämääni ilman tätä kaikkea.
On vaikea pukea sanoiksi sitä, miten paljon tämä kaikki on meille antanut. Tämä on ollut ainakin oman elämäni yksi punainen lanka, sen avulla on jaksanut jatkaa myös silloin kun on vaikea. Zafer on jotain niin hienoa ja ainutlaatuista, ja jokaisella joukkueen jäsenellä on aina paikka ainakin minun sydämessäni! Nyt tämän matkan loppu häämöttää, mutta onneksi jäljellä on vielä loppusuora ja sen jälkeen kaikki ihanat muistot, joita en halua unohtaa koskaan.

Haluaisimme kiittää kaikkia teitä, jotka teitte tästä mahdollisen. Erityiskiitoksen ansaitsee Arja-mamma joka on tehnyt kaikki ihanat pukumme sekä valmentajamme Minna, Tiia, Satu.H, Sari ja Satu.T jotka ovat jaksaneet tsempata meidät tänne asti, vaikka emme ole aina olleet niitä unelmien valmennettavia! Kiitos myös kaikille teille, jotka olette jaksaneet kannustaa meitä ja sanoa ihania asioita, jotka saivat aina paremmalle mielelle.
Nyt on siis tosiaan aika hyvästellä, lähteä jahtaamaan uusia unelmia ja tietysti muistelemaan niitä kaikkia vanhoja, jotka Zafer toteutti!



Vaajakoskella siis nähdään, hurjasti tsemppiä kaikille

86 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Harmi ku lopetatte :(( Tsemppii jatkoon!

Anonyymi kirjoitti...

ootte ehkä ihanin joukkue mitä tiedän jään kaipaamaan ihan hirveesti :( <3

Anonyymi kirjoitti...

eikä :( tsemppiä jatkoon, toivottavasti teitä nähdään kuitenkin voimistelun parissa! :)

Anonyymi kirjoitti...

Voih itku tuli tosta tekstistä :-) Huomaa kyllä sen miten te tosissaan nautitte tästä lajista ja tää on teidän elämä! Liikuttavaa! Muistakaa Zafer on aina ja ikuisesti mielissämme :) Ei jotain noin upeeta kun te pysty vaan unohtaa hetkessä, mielettömiä elämyksiä ootte luoneet katsojille ja Zaffut-faneille:) Kaikkea hyvää jatkoa!!!

Anonyymi kirjoitti...

Zafer is always in our hearts<3 Kerran mestari aina mestari, teijät muistetaan varmasti aina :-) Ihana teksti :'-]

Anonyymi kirjoitti...

Zaffut voi eei :-( Jään tosiaaa kaipaamaa teitä! Ootte aina ollu kilpasarjan sellanen "positiivnen yllätys"-joukkue ja teidän jälkeen kun aloititte Zaferina lähti kilpasarjasassa huikea tason nousu, siitä ainaki teille tuleee kunniaa :) Kiitos Zafer kun ootte jakaneet kaikki ilot ja surut meidän kaikkien Zaffut-fanien kanssa :) Love Ya !

Anonyymi kirjoitti...

Kiiitos Zafer näistä kausista :-) Huippuna on hyvä lopettaa vaikka ikävä teitä tuleekin :''-) !

Anonyymi kirjoitti...

Oi...ompa harmi :'-( Jatkaako kukaan teistä jossain eri joukkueessa ja oliko teillä jotain erityisiä syitä lopettaa nyt vai olitteko alusta asti sopineet mihin asti vedätte täysillä loppuun? Tosi ihana teksti, tuli tippa linssiin :'-) Mutta muistakaa tytöt kaikki hyvä päättyy aikanaan, vaikka se tuntuisi haikealta muistot säilyy aina sydämissä, niitä ei kukaan riistä !

Anonyymi kirjoitti...

Ootte kyllä tosiaan ainaki mun arvostuksen saanu, arvostan teitä ihan mielettömästi voimistelijoina, valmentajina sekä ihmisinä. Te kaikki tulette pääsemään vielä pitkälle elämänne aikana! :-)

Anonyymi kirjoitti...

Isot tsempit ja halit Turusta sinne Zaffuille<3 Kaikilla tulee varmasti Zuper-Zaffuja kova ikävä :'-)

Anonyymi kirjoitti...

Aww toi sikermä ! Nyt tuli itku tosta sikermästä ja tekstistä, vaikka ikinä en ole itkenyt kun joku joukkue lopettaa. Osaatte tosiaan koskettaa ihmisiä ! Onhan se huomattu jo ennenkin; toiset tykkää teidän ohjelmista, toiset ei...aina olette herättäneet keskustelua ja puhuttelua täällä ihmeellisessä voimistelun maailmassa ! Kaikkea parasta teille jatkoon. Toivottavasti teistä kuullaan vielä, edes valkkuina :''-)

Anonyymi kirjoitti...

Äääääh järkytyin:'( Ootte aina parhaita ja tuutte aina olemaan! Tsempit teille jatkoon ja vielä isommat tsempit teille viimeisiin kisoihin<3 siellä nähdään !

Anonyymi kirjoitti...

Aww tuo sikermä:''-) Itku tul jo heti ku alko tuo kevät 2010<3 Ja päättyy sydämen pysähdykseen :'-(

This is the end of Zafer,
huipulla on hyvä lopettaa,
kaikki hyvä loppuu aikanaan.

:'-)<3

Anonyymi kirjoitti...

Huikea tää teijän Zafer-ura, ei moni muu joukkue pääse samaan tulokseen...kaikista kilpailuista mitali...ihan käsittämätöntä :) Upeaa upeaa upeaa. Te jos ketkä ootte ainaki mun arvostusta ansainneet:):):)

Anonyymi kirjoitti...

Once you make me smile........and I still smile :-) Kiitos kaikista mahtavista elämyksistä joita olette meilla kanssakilpailijoille katsojinakin tuoneet ! Ja ihana sikermä Zafer !

Anonyymi kirjoitti...

korjaus *meille......hupsista!

Zafer kirjoitti...

Voih ihana kiitos ja halaus kaikille aivan ihanista kommenteista!♥♥♥

Kyllä meidät tullaan näkemään vielä valkkuina:--) eihän tätä jumppailua ihan kokonaan pysty lopettamaan...

Tehdään tullareiden jälkeen postaus jossa kerrotaan vielä lisää ja muistellaan vanhoja kausia, mutta ollaan siis päätetty jo pari kautta sitten, että tästä tulee meidän viimeinen kausi... Sen takia tähän viimeiseen ohjelmaan ekyikin noita sydänääniä:-)

Anonyymi kirjoitti...

laitatteko teijän tän kevään ohjelmaa nettiin? olisi ihana nähdä se, koska en ole kertaakaan nähnyt sitä kokonaan ):

Anonyymi kirjoitti...

kiitos kaikista kylmistä väreistä mitä ootte aiheuttanu ohjelmillanne !!!!! ikävä tulee :'( <3

Anonyymi kirjoitti...

Tosi harmi, että lopetatte:-( Jää kyllä monet teitä ja teidän ihania pukuja ja ohjelmia kaipaamaan:.')

PS, Ihan mieletön toi sikermä<3 aww

Anonyymi kirjoitti...

Aaaw Zafer ootte ihania:'-) kiitos kaikista ihanista hetkistä joita ootte meille antanu! Varmasti kaikki jää kaipaamaan Zaffuja :)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Zafer!!!!!:'-) Tsemppejä jatkoon elämään !

Anonyymi kirjoitti...

Voooooi mikä sikermä!:'-( onhan tää jotain pilaa? Please, älkää lopettako<3

Anonyymi kirjoitti...

Harmi ku lopetatte. :'( Mut tsemppiä Vaajakoskelle! :)<3

Anonyymi kirjoitti...

Ihana kun ootte tehneet tollasen puheen, ettekä vaan ole lopettanu sillee kuin seinään !! Pidetään teidät ikuisesti mielessä :'-)

Anonyymi kirjoitti...

Ikävää ku teitä ei nää enää kisoissa nutturat päässä ja kannustamassa :-''( Mutta tottahan se on, että kaikki hyväkin loppuu aikanaan! Ootte varmasti saaneet paljon Zaferista ja voitte olla ihan mielettömän ylpeitä itsestänne! Harva pysty samaan kuin te :-)

Anonyymi kirjoitti...

Nöyrä kiitos kaikista kausista:-----) Aivan mahtava tuooo sikermä!!!!! Aww

Anonyymi kirjoitti...

Ihana sikermä:''') Oootte kyllä ihan mahtavia ♥ Muistan aina teijet kaaaikki ja ZAFERIN!!! ikävä tullllllee:(

Anonyymi kirjoitti...

Voi eeei ikävä tulee, mut kiitti Zaffut kaikesta:):)

Anonyymi kirjoitti...

Ikäväää tulee, mut muistetaa aina teidät :'-) Kiitos Zaffut !

Anonyymi kirjoitti...

Thaanks Zafer kaikest :') Ette kai meinaa tät blogii piilottaa??:-((

Anonyymi kirjoitti...

Awwww! Voi ei......en ois uskonu, että lopetatte:( Mut ihania elämyksiä ootte tuonu meille katsojille:) Iso kiitos Zafer:)

Anonyymi kirjoitti...

Ihanii noi teijän puvut :----):--) Ja sikermä!! Tosi surullist et lopetatte, mut kyllähän seki aika joskus on tultava:'-) Kiitos kaikeeeeeesta!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitokset Zaffuille kaikesta =')

Anonyymi kirjoitti...

Mahtavaa työtä Zafer! Huippujoukkue:))))))) Ikävä tulee, mut huipulla on hyvä lopettaa

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kaikesta Zafer :'''''')

Anonyymi kirjoitti...

Harmi kun lopetatte! Kiitos silti kaikista kausista ja elämmyksistä joita olette tuottaneet :'>>>> Ihana sikermä ja jäähyväisteksti <3

Anonyymi kirjoitti...

Ohhoh! Harmi, että lopetatte, ootte olleet tosi kiva tiimi katella jopa tälleen valkun silmin:) Kehitys on ollut hurja! Teidän ohjelmat ja omaksi adjektiiviksi tullut jo "Zafermainen" tyyli muistetaan vielä pitkään!:-)

Kiva että teitä näkyy vielä kisoissa vaikka lopetatte :-) Mitä joukkueita alatte valmentamaan jos saa udella että tulisiko oman joukkueen kanssa samaan sarjaan. ;-)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Zafer:-) Yksi huippujoukkue taas vähemmän.....:'-( Ihania kaikkki teidän puvut, aww..

Anonyymi kirjoitti...

oioioioi zaafffut we will miss you<3 ja olis kiva tietä mitä joukkuetta alatte valmentamaan? :))))

Zafer kirjoitti...

Jälleen kerran valtavan ihania kommentteja, isot kiitokset niistä!♥ Paljastetaan sitten vähän myöhemmin että mitä joukkueita aletaan koutsaamaan ;)

Anonyymi kirjoitti...

<3 OI EI!! Ikävä tulee Zaffuja:') Mut ihanaakin ihanempi sikermä! Aww, miss you!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Zafer!♥ Kaikesta!..ja kaikista ohjelmista ja puvuista joilla ootte meille antanu upeita elämyksiä!

Anonyymi kirjoitti...

Go Zaffut♥♥

Anonyymi kirjoitti...

Zafeer love u♥ Tykkään teistä ikusesti:''-)

Anonyymi kirjoitti...

Muistan teidät aina :) ootte ihanin joukkue mitä ikinä tiiänkää :( ite voimistelen vasta 10-12 vuotiaiden kilpasarjassa (: tsemppii teille jatkoon ! <3

Anonyymi kirjoitti...

Zaffut you're always in our mind:-) Tsemiä jatkoon kaikille !

Anonyymi kirjoitti...

:'-) KIITOS ZAFER !

Anonyymi kirjoitti...

Kiiiiiiiitos Zafer kaikista ikimuistoisista hetkistä, kiitos kiitos kiitos :''') :')

Anonyymi kirjoitti...

VOI EI, tosi harmi :'< mut tosiaa ootte huippujoukkue!!

Anonyymi kirjoitti...

minkä takia siis lopetitte?

Anonyymi kirjoitti...

Jatkaako kukaan teistä muussa joukkueeessa, esim Pegasoksessa? :) Mut harmi et lopetatte, ikävä tulee :'(

Anonyymi kirjoitti...

Tiukka ja rakas kilpakumppani lähtee ja taas lajista tippuu yksi huippujoukkue :'-( Muistetaan kaikki kylllä Zaffut aina ikusesti :'-) Kiitos ihan hirveästi kaikista kannustuksista ja iloista joita olette jakaneet!!

Anonyymi kirjoitti...

<3333 Muistetaan teidät AINA !! Kiitos zafer, ootte ihan mielettömiä :-):);::)

Anonyymi kirjoitti...

Mielettömiä likkoja, ahkeria jumppareita, mahtavia leiritovereita! Onneksi on saatu tutustua tälläiseen joukkueeseen kuin ZAFER<3, jäätte kyllä varmasti "historiankirjoihin" kaikkien meidän muistiin! Kiitos ihan mielettömästä Zafer-urasta! Olette ansainneet kaiken hehkutuksen, yksinkertaisesti upea joukkue!

Anonyymi kirjoitti...

Minna-valmentaja on teistä tytöistä varmaan ihan mielettömän ylpeä! Ootte varmasti saanut itsellenne paljon irti tästä kaikesta...ZAFFUISTA! Upein joukkue, joka kilpasarjasta tulee, haikea jättää teidän tie tähän, mutta kaiken hyvän on loputtava ajallaan.......Zafer muistetaan.

Anonyymi kirjoitti...

:'-) Kiitos Zafer!!

Ps, menkää espooseen annelin uuten kilpasarjan joukkueeseen!!! Oisitte huippuja!

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Zafer kaikesta!:'-) Teijän ohjelma on ihan huippu!!! Tänään kaikki vielä kannustamaa viimisen kerran Zafer voittoon!

Anonyymi kirjoitti...

Kulta-Zaffut päräytti taas kerran!! Upeeta, kultaan on hyvä lopettaa!!:') Ikävä jäää!

Anonyymi kirjoitti...

Onnea zafer hienosta urasta <3

Anonyymi kirjoitti...

ONNEA KULLASTA, upee zafer upeaa <3 :')

Anonyymi kirjoitti...

Teijän valkut on varmasti ihan pirun ylpeitä teistä!! Joka kisoista mitali, ihan mieletön saavutus ja hieno päättää vielä kultaan :'-) Mageeta Zafer, jäähää kaikki kaipaamaa! Upee korografia tänäkin vuonna niinkuin aina.....:) ja mielettömän iso KIITOS !

Anonyymi kirjoitti...

ONNEA ZAFER♥ mieletöntä!! ikävä jää...

Anonyymi kirjoitti...

JES kultaa tuli ♥ Aww Zaffut, we will miss you! Harmi et lopetatte:'-(

Anonyymi kirjoitti...

Onnea ja tuhannesti kiitoksia:-) ja kaikkea hyvää jatkoa teille. !

Anonyymi kirjoitti...

Oli upee tunnelma Vaajakoskella kun menitte viimeisen suorituksenne :'''-) Onnea Zafer ja kiitokset kaikista upeista ohjelmista! HUGE LOVE!

Anonyymi kirjoitti...

ZAFER ON AINA MUN YKKÖNEN!!<3:)




-nata!:

Anonyymi kirjoitti...

Upee fiilis Vaajakoskel, ja upee joukkue zaffutttttt ;-)) ;-) ONNEA!! Ansaittu kulta, kultaselle joukkueelle =)

Anonyymi kirjoitti...

ONNEA ZAFER♥ Kiitos uppeesta elämyksestä Vaajakoskella, mää en olis ikinä uskonu et kilpasarjan joukkue pystyis sykähyttää muaki näin paljo!! Tsemei jatkoon ::):)

Anonyymi kirjoitti...

HIRRRRRRVEESTI onnitteluja kullasta!!:)

Anonyymi kirjoitti...

Olitte kisoissa aivan mahtavia! Teistä näkyi suorituksissa se rakkaus tähän lajiin. Olette kiistatta koko sarjanne taidokkaimmat ja upeimmat voimistelijat! Ohjelma oli sykähdyttävä, virtaava,herkkä ja ZAFERMAINEN:)
Te olette joukkue jota myös muutkin kuin kilpasarjalaiset arvostavat, näin esim että neon team ja team turku oli kannustamassa teitä! Oletteko itse ajateleet miten moni teistä on "tykännyt"?
Ootte tehneet aivan mahtavaa työtä, ja teidän taidoilla, ohjelmilla, ja positiivisuudella olette saaneet sen arvotuksen jota teillä on:) ihanaa että zafer joukkue koottiin ja että me saatiin nauttia siitä näinkin pitkään!
Ihanasti muuten ajateltu kun teidän ohjelma loppui sydämen pysähdykseen... mahtoi teillä olla mieletön fiilis loppuasennossa, kun hurraukset olivat päätä huimaavat!

BRAVO!

Anonyymi kirjoitti...

Minna ja Satu on varmaan oikeasti ihan pirun ylpeitä teistä, upeaa työtä Zafer! Ja Ylösten hienot ja upeat koreografiat:-):-) Toivottavasti teistä zaffuista kuullaan vielä :)

Anonyymi kirjoitti...

Onneee Zafer!!! Tosi ikävä juttu ku lopetatte :'( Lähteee mahtava joukkue taas pois!

Anonyymi kirjoitti...

ZAFER<3 Itku tuli kun tajusin eilen teijen ohjelman jälkeee ettei teitä nähä enää ikinä maton paremmalla puolella, ainakaan Zafer-joukkueena:'-( Ihana kokonaisuus koko ohjelma, musiikki ja puvut! Ihailen teit kaikkia....:-)

Anonyymi kirjoitti...

Onneee Zaffut kullasta<3 TE ootte kultaa :)

Anonyymi kirjoitti...

kiitos zafeeeeer :') ja upeeee ohjelma ja puvut! Hyväää työtä tytöt!!!!!

Anonyymi kirjoitti...

Haikeeta on:'( Varsinki lopetatte just ku ootte ihan huippuja oisin niin halunnu nähä lisää teidän ohjelmia ja pukuja yms :'-) mut kiitos ZAFER kaikesta ja tsemppiä jatkoon =)

Anonyymi kirjoitti...

kiitos zafer ihan huikeeesta kaudesta ja kaikista ohjelmista :''''') ihan huippu tiimi ootte!!

Anonyymi kirjoitti...

Ooootte ihan huippuja tyyppejä =) mahtava tiiimi ja teijän ilo näkyy jokaikisessä liikkeessä mitä teette! Oliko ohjelman jälkeiset kyyneleet ilon kyyneleitä, ettei kehenkään sattunut tms....?

Anonyymi kirjoitti...

Ihan hurjasti tsemppiä jatkoon:) Innolla oottelen ketä alatte valmentamaan!!

Zafer kirjoitti...

Jälleen ihan huikeen ihania kommentteja tullut, kiitos kaikille<3

Ohjelman jälkeiset kyyneleet oli ilonkyyneleitä, kaikki jännitys ja muu vaan purkautu ohjelman jälkee:-)

Meistä oli kans upeeta huomata miten moni tuli kannustamaan meitä ja ollaanki tosi ilosia ja kiitollisia kaikille!<3

Anonyymi kirjoitti...

Kai kuitenki vielä jatkatte tätä blogia? :--)

Zafer kirjoitti...

HmmHmm... joo, ehkä, kai?:-D ehkä me jotain postauksia keksitään:-) Blogia ei kyllä ainakaan poisteta, mutta postauksia ei tule enää niin "usein" jos tätä jatketaan:-)

Anonyymi kirjoitti...

Piti taas tulla lukemaan toi teksti ja ihan mielettömän koskettava:') Aww! En voi vaan uskoa, että te ette enää jumppaa kisamatolla....varmaan kisoissakin miettii, MISSÄ ZAFER???:-(

Zafer kirjoitti...

♥:'-)

Anonyymi kirjoitti...

Awww, miss you zafer:'(